Auto on törmännyt Helsingin keskustassa sijaitsevan Presidentinlinnan vieressä olevaan päävartioon.
MTV Uutisten toimittajan kuvaamassa kuvassa näkyy auto, jonka turvatyynyt ovat auenneet törmäyksen seurauksena. Poliisin mukaan kyseessä ollut auto on taksi, jonka kuljettaja on alustavien tietojen mukaan saanut sairaskohtauksen ja törmännyt autolla päävartion edustalla olevaan tolppaan. Kuljettaja on toimitettu sairaalahoitoon. Poliisin mukaan kyseessä vaikuttaa olevan onnettomuus eikä tapahtuneessa epäillä tällä hetkellä tahallisuutta. Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa.
Pelastuslaitokselta kerrotaan STT:lle, että taksi ohitti vartijan 5–7 metrin päästä. Pelastuslaitoksen mukaan Katajanokan suunnalta tullut auto ajoi holtittomasti.
Pelastuslaitokselta arvioidaan, että taksin vauhti oli noin 40 kilometriä tunnissa. Auto vaurioitui onnettomuudessa.
Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan sivulliset eivät loukkaantuneet tilanteessa. Paikalla oli onnettomuuden sattuessa useita ihmisiä.
Päävartio on Helsingin varuskunnan käytössä. Näkyvimmät vartiotehtävät ovat Presidentinlinnan kunniavartio ja Helsingin päävartion aulavartio. Vartio-osaston asettaa Kaartin jääkärirykmenttiin kuuluva Kaartin pataljoona, kerrotaan Pääesikunnan viestintäosastolta.
Uutista päivitetty 3.5.2024 kello 15.41 tiedolla, että auto oli kulkenut holtittomasti ennen törmäämistään.
Uutista päivitetty 3.5.2024 kello 11.52 tiedolla ambulanssista paikalla.
Uutista päivtetty 3.5.2024 kello 12.10 tiedoilla autosta, tilanteen kulusta ja loukkaantuneista.
Uutista päivitetty tarkentavilla tiedoilla 3.5.2024 kello 13.22.