Autot ajoivat keskellä kapeaa hiekkatietä hurjalla vauhdilla toisiaan vastaan Jyväskylässä: Seurauksena törmäys ja vakavat vammat

5:06img
Video: Kari oli menettää henkensä rajussa liikenneonnettomuudessa – kertoo nyt, millaista on elää aivovamman kanssa
Julkaistu 05.06.2020 19:38

MTV UUTISET - STT

Yksi ihminen on loukkaantunut vakavasti kahden henkilöauton nokkakolarissa Jyväskylän Korpilahdella.

Pelastuslaitoksen mukaan autot törmäsivät Leppäseläntiellä kohdassa, jossa on näköesteenä mäennyppylä.

Päivystävä palomestari kertoo, että kumpikin auto kulki keskellä kapeaa hiekkatietä. Törmäyshetkellä matalampaa nopeutta kulkenut auto pysähtyi paikalleen, ja kuljettaja loukkaantui lievästi. Toinen, kovempaa vauhtia kulkenut auto meni muutaman kerran nokan kautta ympäri ojaan, ja kuljettaja loukkaantui vakavasti.

Palomestarin mukaan hitaammin kulkenut autoilija sanoi ajaneensa noin 60 kilometrin tuntivauhtia. Toisen auton palomestari arvioi kulkeneen yli sadan kilometrin tuntinopeutta.
Kummassakaan autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita ihmisiä.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet