Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan Minna Parikan jättäneen avioerohakemuksen heinäkuussa yhdessä miehensä kanssa.
Minna Parikka ja Irma Patala keskustelivat toukokuussa Huomenta Suomessa suomalaisen kengän viemisestä maailmalle. Katso video yllä.
Muun muassa pupukengistään tuttu kenkäsuunnittelija Minna Parikka hakee avioeroa.
Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan Parikan jättäneen ensimmäisen vaiheen avioerohakemuksen heinäkuussa yhdessä miehensä kanssa.
Minna Parikan suunnittelemia kenkiä myydään eri puolilla maailmaa ja niitä on ollut esillä monissa kansainvälisissä muotilehdissä.
LUE MYÖS:
Minna Parikalla hengitysvaikeuksia vuorilla: "Kuin olisin saanut paniikkikohtauksen"
Minna Parikka -tuotteita on nähty muun muassa laulajatähtien Taylor Swiftin, Lady Gagan sekä huippumalli Cara Delevingnen yllä.
Vuonna 2016 Parikka osallistui MTV3-kanavalla nähtyyn Huippujengi-ohjelmaan. Ohjelmassa kahdeksan julkisuudesta tuttua henkilöä yritti valloittaa Perun Andeilla sijaitsevan vuoren huipun.
Minna Parikan ja hänen aviomiehensä jättämästä erohakemuksesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.