Melania Trumpin on spekuloitu vuosien mittaan odottavan miehensä presidenttikauden päättymistä ja olevansa aikeissa erota. Nyt kellossa on kuitenkin toisenlainen ääni.
Donald ja Melania Trumpin avioliiton tila puhutti tiedotusvälineissä viime vuoden loppupuolella Yhdysvaltain vaalien aikoihin. Tuolloin spekuloitiin, että Melania Trump odottaa innolla miehensä presidenttikauden tulevan päätökseen ja olisi sitten aikeissa hakea avioeroa.
Trumpit jättivät Valkoisen talon ja Washingtonin taakseen viikko sitten ja ovat tiettävästi asettuneet Trump Towerin sijaan Mar-a-Lagon tiluksilleen Floridaan. Avioerohuhujen suhteen kellojen ääni on kuitenkin nyt täysin erilainen kuin vielä muutamia kuukausia sitten.
LUE MYÖS: Melania Trumpin spekuloidaan olevan lähtökuopissa avioliitostaan – mitä ensimmäiselle naiselle tapahtuu, jos avioero käy toteen?
– 99,9 prosentin todennäköisyydellä he pysyvät yhdessä. Olisin todella järkyttynyt, jos Melania muuttaisi pois ja ottaisi virallisesti eron miehestään, sanoo amerikkalainen kolumnisti ja Trumpien tuttavapiiriin kuuluva R Couri Hay Mirror-lehdelle.
The Times -lehdelle puhunut lähde muistuttaa, että Trumpin pariskunnalla on myös hyvin toisenlainen suhtautuminen julkisiin hellyydenosoituksiin kuin heidän edeltäjillään Barack ja Michelle Obamalla tai seuraajillaan Joe ja Jill Bidenilla.
– He eivät usko julkisiin hellyydenosoituksiin, eivät sitten lainkaan, lehdelle puhunut lähde totesi.
R Couri Hay arvelee, että Melanian lapsuus entisessä Jugoslaviassa vaikuttavat siihen, kuinka hän kokee avioliiton.
– Kun hän meni naimisiin, hän tahtoi pysyvyyttä niin romanttisesti kuin taloudellisesti ja kaiken tämän jälkeen ainoa asia, mikä on yhä jäljellä, on avioliitto, hän toteaa.
LUE MYÖS: Harvinainen haastattelu Trump Towerissa: Näin avioerohuhujen keskelle joutunut Melania Trump kommentoi miehensä kuuluisaa kampausta juuri häiden jälkeen
Trumpin vaalitappion jälkeen esille nousivat tämän entisen avustajan Omarosa Manigault Newmanin vuonna 2018 julkaistussa kirjassa esittämät väitteet siitä, että ensimmäinen nainen laskee minuutteja siihen, että Trumpin valtakausi päättyy ja hän voisi ottaa eron aviomiehestään.
Trumpien välien viileyttä spekuloitiin koko presidenttikauden ajan. Huomio Donald Trumpin lentotukikohdassa pitämässä jäähyväispuheessa kiinnittyikin siihen, kuinka hän puhui vaimostaan todella kauniisti.
Väistynyt presidentti ylisti puheessaan vaimoaan naiseksi, jolla on "suuri viehätysvoima, kauneus ja arvokkuus". Monet kiinnittivät myös huomiota siihen, että Trumpin nähtiin Bidenin virkaanastujaispäivänä käsi kädessä.
LUE MYÖS: Kalliita avioeroja, pettämistä, piikittelyä… Donald Trumpin naissuhteita on seurattu tiiviisti jo vuosikymmenten ajan – tällaisia ovat Trumpin naiset
Trumpit tutustuivat New Yorkissa ilmeisesti jo 1990-luvun puolella, kun Donald Trumpin liitto toisen vaimonsa Marla Maplesin kanssa oli tullut tiensä päähän. Pari alkoi tapailla toisiaan, mutta avioitui vasta vuonna 2005. Yhteinen poika Barron syntyi vuotta myöhemmin ja niin ikään vuonna 2006 slovenialaissyntyinen Melania sai Yhdysvaltain kansalaisuuden.
Trumpien avioliiton tilaa on spekuloitu paljon, sillä Melania ja Barron kieltäytyivät muun muassa aluksi muuttamasta Valkoiseen taloon sen jälkeen, kun Donald Trump valittiin presidentiksi. Joidenkin paljastusten mukaan Melania olisi alun alkaen suhtautunut hyvin negatiivisesti miehensä aikeisiin pyrkiä presidentiksi.
Juttua päivitetty 29.1.2021 klo 9.05. Korjattu käännösvirhe. Sana "grace" ei ihmisen ominaisuutena tarkoita armoa, vaan viehätysvoimaa.