USA/Meksiko 2005. Ohjaus: Alejandro González Iñárritu. Käsikirjoitus: Guillermo Arriaga ja Alejandro González Iñárritu. Tuotanto: Steve Golin, Jon Kilik, Alejandro González Iñárritu. Kuvaus: Rodrigo Prieto. Leikkaus: Douglas Crise ja Stephen Mirrione. Pääosissa: Brad Pitt, Cate Blanchett, Adriana Barraza, Gael Garcia Bernal, Elle Fanning, Nathan Gamble, Mohamed Akhzam, Boubker Ait El Caid, Said Tarchani, Mustapha Rachidi, Rinko Kikuchi, Kôji Yakusho. Kesto: 142 min.
Läpimurtoelokuva Amores Perros (2000) mahdollisti meksikolaisohjaaja Alejandro González Iñárritulle (s. 1963) ensin palkitun amerikkalaisprojektin 21 grammaa (2003) ja nyt kansainvälisen suurtyön Babel, joka toi Cannesissa parhaan ohjaajan pystin ja joka täydentää kuolemasta kertovan trilogian. Raamatullisen nimensä mukaisesti elokuva tutkii ihmisiä eri maailmankolkkien ja kielten vaikutuspiirissä. Kyseessä on harvinaisen kunnianhimoinen, rutkasti aikaa ja rahaa vaatinut projekti, jonka vetonauloiksi on saatu eturivin Hollywood-tähdet Cate Blanchett ja Brad Pitt. Vaan näiltä ovat tähden elkeet saattaneet karista afrikkalaiserämaassa kielitaidottoman työryhmän kanssa.
Kuten ohjaajan aiemmatkin työt, Babel on yhteiskunnallisesti valveutunut ja se risteyttää monta tarinaa. Ensimmäisessä niistä rutiköyhän marokkolaiskylän tietämättömät paimenpojat Yussef ja Ahmed saavat käsiinsä kiväärin ja sillä leikkiessään tulevat posauttaneeksi päin seudulla liikkuvaa turistibussia. Uhriksi joutuu amerikkalainen Susan (Blanchett), jonka mies Richard (Pitt) koettaa epätoivoisesti saada naiselle apua keskellä-ei-mitään. Kun kyseessä ovat jenkit, vahinkolaukaus tulkitaan tietysti terrori-iskuksi; kansainvälinen mielenkiinto on taattu, ja kärsimään joutuvat niin pojat kuin heidän perheensä ja kylänsä.
Samaan aikaan Kalifornian ja Meksikon rajamailla Susanin ja Richardin uskollinen meksikolaislastenhoitaja Amelia (Adriana Barraza) matkaa häihin kotopuoleen ja joutuu hengenvaaralliseen kiipeliin hoidokkiensa, pienen pojan ja tytön, sekä sutkin sukulaismiehensä Santiagon (Gael Garcia Bernal) kanssa: poliisit eivät yöaikaan katso hyvällä vääränvärisiä kuskeja silloinkaan kun he eivät ole tehneet mitään pahaa.
Lisää kansainvälistä väriä tuo elokuvan kolmas taso, Japaniin sijoittuva kertomus kuuromykästä tokiolaistytöstä Chiekosta (Rinko Kikuchi), joka etsii itseään – ja poissaolevaa isäänsä – suurkaupungin sykkivässä yössä poikien, huumeiden ja seksin maailmassa: hänen silmiensä ja paljonpuhuvan hiljaisuutensa kautta kaikki näyttäytyy uudessa, tuoreessa valossa. Chieko oireilee seksuaalisesti holtittomalla, lolitamaisella käyttäytymisellään; mutta mistä hänen ahdistuksessaan on lopulta kysymys, se selviää vähittäin ja palapelimäisesti niin kuin koko elokuvan tematiikka.
Kaikki kolme tarinaa kertovat kommunikaatiosta ja sen puutteesta. Kieliongelmista hyvä- ja huono-osaisten, rikkaiden alistajien ja köyhien alistettujen, kuurojen ja kuulevien välillä. Puhumattakaan ongelmista kansainvälisen politiikan kommunikaatiossa, jonka väkivaltaisissa yhteentörmäyksissä kärsivät eniten heikot yksilöt, sivulliset.
Näyttelijäntyö on kauttaaltaan väkevää; Amores Perrosista muistettava ilmeikäs Adriana Barraza on erityisen vaikuttava erämaan ja kolkon kohtalonsa kuumuudessa hikoilevana lastenhoitajana, jonka ihmisarvo määräytyy kasvottomien viranomaisten käsissä. Brad Pitt ei ole koskaan ollut yhtä luonteva kuin nyt eksyneenä, elämänsä tarkoitusta etsivänä jenkkituristina Jumalan selän takana, missä kaikki lainalaisuudet täytyy ajatella uusiksi. Marokkolaiset amatöörinäyttelijät ovat niin ikään hätkähdyttävällä tavalla läsnä; heidän olemisessaan inhimillisyys näyttäytyy kaikessa alastomuudessaan, samastuttavuudessaan.
Iñárritun yhdessä Guillermo Arriagan kanssa kirjoittama käsikirjoitus on yhtaikaa älykäs ja tunteita täynnä, tiukasti tätä päivää ja aiheiltaan ajaton. Pysähdyttävän lopputuloksen viimeistelee ohjaajan luottokuvaajan Rodrigo Prieton esteettinen kuvaus sekä Brokeback Mountainin tunnussävelestä Oscar-palkitun säveltäjän Gustavo Santaolallan vangitseva musiikki.
Teksti: Tuuve Aro