Mikko Parikka kertoo aikovansa noudattaa arjen romantiikan linjaa myös ystävänpäivänä.
Näyttelijä Mikko Parikka kiskaisi vuonna 2021 puvun niskaan ja hyppäsi juontajaksi maaliskuussa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa starttaavaan Bachelor 2022 -rakkausrealityyn. Sarjassa tullaan näkemään ennennäkemätön käänne, kun itselleen sitä oikeaa upeiden sinkkunaisten joukosta etsii yhden sijaan kaksi poikamiestä.
Ohjelman juontajana toimivan Parikan sinkkupäivät ovat olleet jo vuosikausia kaukana takanapäin. Hän avioitui näyttelijänä ja somevaikuttajana tunnetun Sara-vaimonsa kanssa vuonna 2014, ja heillä on nykyään kolme yhteistä lasta. Kaksikko tapasi aikoinaan Salatut elämät -sarjan kuvauksissa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Isänpäivähaastattelu – Mikko Parikan tytär möläytti päiväkodissa isästään järjettömän väitteen: ”Olin, että mitä”
Parikka kertoo MTV Uutisille, että hänen perheensä oli mukana Bachelorin kuvauksissa koko kolmen viikon ajan.
– Varsinkin vaimoni oli tosi kannustava ja auttoi. Kävimme tekstiä yhdessä läpi. En olisi ilman heitä pärjännyt, hän sanoo.
Parikoiden lapset odottavat jo innolla isänsä juontaman rakkausrealityn alkamista.
– En ole kertonut heille mitään mitä tässä tapahtuu. Ne ovat semmoisia pikku romantikkoja niin odottavat kyllä innolla.
Arjen romantiikkaa
Monta vuotta varattuna viihtynyt kehottaa sekä parisuhteessa olevia että sellaista etsiviä olemaan omia itsejään ja keskustelemaan.
– Pitää vaan olla oma itsensä ja keskustella. Ei kukaan ole ajatustenlukija. Jos puhuu asioista suoraan ja rehellisesti, niin se on minun neuvoni, Parikka sanoo.
Lue myös: Ihana perhepotretti! Sara ja Mikko Parikka poseeraavat kolmen lapsensa kanssa
Parikan mukaan paras tapa yllättää oma kumppani on jokin pieni arjen keskellä tapahtuva ele tai muistaminen.
– En ole semmoisen suuren pyrotekniikan ystävä, vaan enemmänkin arjessa pieni muistaminen, hän pohtii.
Hän aikoo noudattaa samanlaista, arjen romantiikkaan perustuvaa linjaa myös ystävänpäivänä.
– Aion tehdä ehkä aamupalan tai jotain vastaavaa. Meidän nuorin lapsemme on aika pieni, niin ehkä annan vaimon nukkua siinä aamulla. Se on luksusta, hän vihjaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.