Ranska 2005. Ohjaus: Emmanuelle Bercot. Käsikirjoitus: Bercot, Jérome Tonnerre. Tuotanto: Caroline Benjo, Carole Scotta. Kuvaus: Agnès Godard. Leikkaus: Julien Leloup. Musiikki: Laurent Marimbert. Pääosissa: Emmanuelle Seigner, Isild Le Besco, Noémie Lvovsky, Valéry Zeitoun. Samuel Benchetrit, Edith Le Merdy. Kesto: 115 min.
Idolin ja fanin suhde nousee huomion valokeilaan ranskalaisdraamassa, joka "löytyi" levitykseen Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin tämänvuotisesta ohjelmistosta.
Emmanuelle Seigner, Roman Polanskin vaimo ja muusa (naispääosat mm. elokuvissa Frantic, 1988; Katkera kuu, 1992; Yhdeksäs portti, 1999), on Backstagen karismaattinen keskushenkilö, pop-ikoni Lauren Waks. Seignerin vaalean viettelevä olemus muistuttaa melkoisesti Blondie-yhtyeen vokalistia, Debbie Harrya.
Elokuvan alussa Lauren yllättää Lucien (Isild Le Besco), kiihkeän ihailijansa, televisioidulla "kotikäynnillä". Idean takana on pikkukaupungissa asuvan lukiolaistytön äiti, joka on kutsunut kuvausryhmän kotiin tyttären siitä mitään tietämättä. Tähdelle keikka merkitsee jälleen uutta pr-rutistusta, mutta nuorelle fanille kokemus on kerrassaan mullistava. Vaikka Lucie menee täysin lukkoon TV-kameroiden edessä, vahvistaa elämys tytön vakaumusta siitä, että hänen paikkansa on sulosointuisen jumalattaren jalkojen juuressa. Ensijärkytyksestä toivuttuaan fani karkaa kotoaan Pariisiin ja onnistuu keplottelemaan itsensä tähden sviittiin. Lucien fanaattisen ihailun huvittama Lauren sallii tytön jäädä luokseen henkilökohtaiseksi pikkuapulaisekseen.
Backstage on kiehtova, jos kohta epätasainen elokuva. Seignerin hypnoottinen blondius imee katsojan mukaansa heti alun tv-lähetyksestä alkaen. Ranskalainen hunajapop soi taustalla herkullisen pateettisena. Lucieta esittävän nuoren Isild Le Bescon intensiteetti on yhtä aikaa hellyttävää ja pelottavaa, viatonta ja seksuaalista. Fanin ote maailmasta lipsuukin juuri näiden vastaparien välillä.
Emmanuelle Bercot'n elokuva tarkastelee julkkiskulttuurin riippuvuussuhdetta ajatuksia herättävällä tavalla. Emotionaalisesti kolhitut Lauren ja Lucie muistuttavat toisiaan huomattavan paljon – myös siinä, että molemmat tarvitsevat toisiaan. Tähti on vähintäänkin yhtä riippuvainen (ellei vielä riippuvaisempi) fanistaan kuin fani tähdestä; tekeehän vasta ihailu kohteestaan kuuluisan, merkittävän ja rakastetun. Palvottu tähti on ihailijansa haaveiden ja fantasioiden ruumiillistuma.
Mitä tapahtuu, kun intiimi arki sekoittuu etäiseen jumaluussuhteeseen? Bercot'n elokuvassa yksilöiden rajat alkavat hälventyä ja heidän välisensä suhteet suistuvat yhä voimakkaammin kohti psyykkistä kannibalismia. Backstage muistuttaakin hieman Hollywood-klassikkoa Kaikki Eevasta (1950), jossa hartaasta ihailijasta kuoriutuu esiin ahne syöjätär. Lucien kohdalla psykologinen muutos on tosin tiedostamattomampi, enemmän vaistonvaraisempi kuin laskelmoitu.
Backstage on pop-elokuva, jonka seuraamisesta voi ammentaa sitä kuuluisaa "syyllistä nautintoa". Viileän roisi Emmanuelle Seigner on aina uhkunut atavistista hekumaa, niin tälläkin kertaa. Elokuvan pääteemaa, pakkomiellettä, kuvataan rystyset valkoisina mutta kieli poskessa, lesboeroottisia väristyksiäkään unohtamatta. Ylilyönneiltä ei lopussa vältytä, mutta tuskinpa se on siinä vaiheessa enää kenellekään kovin suuri yllätys.
Teksti: Outi Heiskanen