Islanti 2002. Käsikirjoitus ja ohjaus: Baltasar Kormákur. Tuotanto: Baltasar Kormakur ja Jean-Franqois Fonlupt. Kuvaus: Jean-Louis Vialard. Leikkaus: Valdis Oskarsdottir. Pääosissa: Gunnar Eyjolfsson, Hilmir Snaer Gudnason, H l ne de Fougerolles, Elva Osk Olafsdottir, Nina Dögg Filippusdottir. Kesto: 105 min.
Baltasar Kormákurin esikoispitkä 101 Reykjavik (2000) ylsi varsinkin kotisaarellaan Islannissa valtaisaan menestykseen, ja ohjaajan uutuus, Meri, on lyönyt maassa kaikkien aikojen katsojaennätykset. Eihän se ole ihme: Kormákurin leffat ovat omaperäisiä ja ne käsittelevät islantilaiselle tärkeitä teemoja islantilaisin näyttelijöin ja miljöin. Totta kai pieni kansa hurraa ja sulkee silmänsä teosten mahdollisilta puutteilta. Semmoisiakin niistä löytyy.
Esikoisen tapaan tämänkin ihmissuhdedraaman pääosassa on kolmikymppinen ahdistunut mies, joka etsii elämälleen suuntaa ja tarkoitusta. Mutta kun 101 Reykjavik oli sävyltään kevyempi ja keskittyi nimensä mukaisesti saaren vilkkaaseen pääkaupunkiin, Meri pureutuu tyhjenevän maaseudun elämään ja ongelmiin - huomattavasti vakavammin ottein. Todellinen yhteiskunnallinen kriisi, kalastuselinkeinon vähittäinen kuoleminen, on elokuvan keskeisiä aiheita: se koskettaa tarinan kaikkia henkilöitä eri tavoin.
Tuntiessaan voimiensa hupenevan vanheneva suvunpää Thordur (Gunnar Eyjolfsson) kutsuu jälkikasvunsa kotikylään keskustelemaan omistamansa kalasäilyketehtaan tulevaisuudesta. Temperamenttinen vanhus haluaisi ainoan poikansa Agustin (Hilmir Nnaer Gudnason) jatkavan elämäntyötään tehtaan johdossa, mutta pariisilaistuneella nuorellamiehellä on muita suunnitelmia. Agust on vaihtanut bisnesopinnot muusikon uraan ja valaanlihan viehättävään tyttöystävään Francoiseen (Helene de Fougerolles), joka kiristää hänet tapaamaan halveksimansa isäpapan.
Matkasta lumen ja jään peittämälle saarelle muodostuu vaiherikas ja varsin ristiriitainen kokemus, kun suvun toraisat jäsenet kohtaavat silmätysten. Kaapeissa vuosia viruneet luurangot alkavat rämistä esiin. Ongelmia aiheuttavat paitsi perintökiistat ja ideologiset erimielisyydet, myös Agustiin epätoivoisesti rakastunut serkkutyttö Maria (Nina Dögg Filippusdottir). Puhumattakaan kaunaisista tädeistä ja lankomiehistä, joista jokaisella tuntuu olevan jotakin hampaankolossa.
Vastakkain joutuvat maaseutu ja kaupunki, perinteiset arvot ja moderni elämäntyyli, patriarkaalinen auktoriteetti ja kapinoiva nuoriso. Yhä verisemmäksi yltyvää sukukinaa seuraa vierestä kaikennähnyt isoäiti, joka tahtoisi vain kuunnella musiikkiaan hyvän konjakin ja tupakin voimin.
Meri tuo asetelmiltaan mieleen toisen pohjoismaisen tekijän Thomas Vinterbergin mestariteoksen Juhlat, jossa siinäkin sukukokous paljasti syvälle haudatut raadollisuudet. Kormákurin teos on niin ikään ihmiskuvaltaan tumma ja käänteiltään rankka, joskin sekaan mahtuu myös rutkasti mustaa huumoria. Mutta Meri ei tavoita päämääriään niin kuin Vinterbergin hyytävä ihmistutkielma: melkein kaikki elokuvan henkilöt ovat epämiellyttäviä ja siksi vailla kunnollista kosketuspintaa. Heidän kohtalonsa ei lopulta jaksa kiinnostaa, hyvistä tarkoituksista huolimatta. Keitos toimii ulkoisesti - mutta jättää kylmäksi kuin jäinen meri.
Elokuvan sisällön synkeys muodostaa omalaatuisen vastakohdan sen ulkoisen kauneuden kanssa. Islannin matkailumainokseksi kelpaisivat komeasti kuvatut kirkkaanvalkeat lakeudet ja kuumat lähteet, joissa hehkuvat vahvat tunteet: viha, epätoivo ja kaikkinielevä rakkaus. Kunpa ne koskettaisivat katsojaakin.
Teksti: Tuuve Aro