Barbie-elokuvan pääosaan valittiin palkittu näyttelijätär – aiemmat kaksi hylkäsivät elokuvan

8:35img
Barbien matka blondista ikoniksi
Julkaistu 09.01.2019 14:31
Toimittajan kuva

Maija Liikkanen

maija.liikkanen@mtv.fi

Margot Robbie on ilmoittanut näyttelevänsä Barbie-nukkea tulevassa elokuvassa. 

Näyttelijä Margot Robbie, 28, on ilmoittanut näyttelevänsä pääroolia tulevassa Barbie-elokuvassa. Australialainen Robbie kertoi julkistuksen yhteydessä tunnelmiaan tulevasta projektista. 

LUE LISÄÄ: Hollywood-tähti Margot Robbie Suomessa – julkaisi kuvasarjan Lapista

– Barbeilla leikkiminen vahvistaa itseluottamusta, uteliaisuutta ja kommunikaatiotaitoja lapsen etsiessä itseään, Robbie sanoo. 

– Brändin 60 vuoden aikana Barbie on kannustanut lapsia kuvittelemaan itsensä edistyksellisiin rooleihin prinsessasta presidenttiin. On kunnia saada tarttua tähän rooliin ja tuottaa elokuva, jolla uskon olevan valtavan positiivinen vaikutus lapsiin ja yleisöön ympäri maailman. 

Margot Robbie

Margot Robbie tunnetaan esimerkiksi elokuvasta Wolf of Wall Street.

Elokuvan tekoa on käynnistelty jo vuosia. Maaliskuussa 2017 päärooliin aiottu Amy Schumer joutui vetäytymään projektista aikatauluongelmien takia. Samana kesänä Anne Hathawayn suunniteltiin ottavan ohjat, mutta lopulta myös tämä hylkäsi Barbien. 

Oscar-ehdokas Robbie aikoo näyttelemisen ohella myös toimia yhtenä elokuvan tuottajista. Myös Robbien puoliso Tom Ackerley on mukana tuotannossa. 

Lähde: People

Tuoreimmat aiheesta

Margot Robbie