Barcelona suli täysin – valmentajat heitettiin ulos, syöksyn huipensi Kylian Mbappé
FC Barcelona romahti jalkapallon Mestarien liigan puolivälierissä Paris Saint-Germainia vastaan. PSG nousi tiistaina yhteismaaleissa kahden maalin tappioasemasta 6–4 edelle ja eteni kyseisin numeroin välieriin.
Kotijoukkue Barcelonan romahduksen voi katsoa käynnistyneen tiistaina siitä, kun keskuspuolustaja Ronald Araujo käytti vajaan puolen tunnilla kättään sääntöjen vastaisesti ja sai ulosajon. Barcelona joutui pelaamaan ottelun lopun sen jälkeen vajaalla.
Barcelona oli siirtynyt aiemmin avauspuoliajalla Raphinan polvesta kimmonneella maalilla 1–0-johtoon – katalonialaisjoukkue oli siinä kohtaa yhteismaaleissa edellä 4–2 voitettuaan avausosaottelun aiemmin Pariisissa 3–2.
Barcelona ei ehtinyt kuitenkaan olla tiistaina kauaa vajaamiehisenä, kun jo helähti. Barcelonaa aiemmin edustanut Ousmane Dembélé nosti PSG:n 40. minuutilla yhteismaaleissa maalin päähän.
Toisella jaksolla Vitinha jysäytti komealla kaukomaalillaan PSG:n otteluparissa jo tasoihin.
Barcelona-päävalmentaja Xavi pillastui ja hankki itselleen sen jälkeen ulosajon.
Kotijoukkueen syöksy jatkui tovin päästä, kun Kylian Mbappé tälläsi rangaistuspotkusta PSG:n johtoon. Ulos lensi seuraavaksi Barcelonan maalivahtivalmentaja José Ramón de la Fuente.
Näet Mbappén rangaistuspotkumaalin ylälaidan videolta.
Mbappé kihautti ottelun päätösminuuteilla vielä hänelle illan toisen osumansa. Ranskalainen supertähti varmisteli Barcelonan putoamista maalin kulmalle kimpoilleesta pallosta.
Borussia Dortmund jatkoon
Toisesta parista Borussia Dortmundin ja Atlético Madridin väliltä ei ole myöskään käänteitä uupunut. Tiistain ottelua isännöinyt Borussia Dortmund jatkaa lopulta välieriin yhteismaalein 5–4.
Puolivälierien toiseen osaotteluun lähdettiin avausosaottelun jälkeisessä Atléticon 2–1-johdossa. Borussia Dortmund käänsi tilanteen puolelleen toisen osan avausjaksolla ja nousi yhteismaaleissa 3–2-johtoon.
Toisella puoliajalla Atlético kapusi puolestaan jälleen otteluparissa maalin johtoon. Apua se sai ensimmäisessä kahdesta peräkkäisesti maalistaan konkari Mats Hummelsiltakin, joka sohi kulmapotkutilanteessa oman maalin.
Seuraavaksi oli kuitenkin dortmundilaisten vuoro tehdä kaksi maalia letkuun. Otteluparin ratkaisuosuman viimeisteli lopulta Marcel Sabitzer.
Keskiviikkoiltana käydään toiset puolivälierien osaottelut Bayern München – Arsenal ja Manchester City – Real Madrid. Kumpikin ottelupari on avausosan jälkeen tasalukemissa: Müncheniin lähdetään 2–2- ja Manchesteriin 3–3-tilanteessa.
Borussia Dortmund ja PSG kohtaavat toisensa myöhemmin välierissä.
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää