Big Brotherissa kilpaillut Minna Sara ei peittele onneaan löydettyään rinnalleen miehen jonka kanssa viihtyy.
– Tämä on ensimmäinen täydellisesti toimiva parisuhde. Viihdymme toistemme seurassa valtavan hyvin, Minna kertoi yökerho The Circuksen avajaisissa perjantaina.
Minna kihlautui Kiminsä kanssa noin kuukausi sitten ja häistäkin on ollut puhetta.
– Tavoitteena olisi mennä naimisiin vuonna 2010, mutta se voi siirtyä vuodella tai parilla.
Minna on kertonut myös haluavansa saada lapsia ennen kuin täyttää 30 vuotta.
Big Brother -talossa olleisiin ihmisiin hän ei juuri ole pitänyt yhteyttä.
– Big Brother oli yksi osa elämääni, ja nyt on aika mennä eteenpäin.
(MTV3)