BBC: Saksan poliisi pidätti itsemurhaiskun suunnittelusta epäillyn nuorukaisen

Berliini
Poliisi epäilee syyrilaistaustaisen nuorukaisen suunnitelleen itsemurhaiskua Berliiniin. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 30.05.2017 17:35

MTV UUTISET – STT

Saksassa poliisi on pidättänyt 17-vuotiaan syyrialaispojan, jonka epäillään suunnitelleen itsemurhaiskua Berliiniin, kertoo BBC. Poika oli tullut Saksaan vuonna 2015 hakeakseen turvapaikkaa.

Poliisin erikoisjoukot pidättivät nuorukaisen vihjeen perusteella Uckermarkin piirikunnassa Brandenburgin osavaltiossa. Poika oli asunut yksin maahan saapuneille lapsille tarkoitetussa vastaanottokeskuksessa viime vuodesta lähtien.

Poikaa kuulustellaan parhaillaan ja vastaanottokeskusta tutkitaan.

Berliinissä iskettiin viimeksi joulukuussa ajamalla rekka väkijoukkoon.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat