BBC: Yhdysvaltain ex-diplomaatin epäillään antaneen huippusalaista tietoa kiinalaisille

FBI
Julkaistu 23.06.2017 06:23

MTV UUTISET – STT

Entinen Yhdysvaltain diplomaatti on pidätetty epäiltynä huippusalaisten tietojen antamisesta kiinalaisagenteille, kertoo BBC. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on vahvistanut, että miehellä oli korkean tason turvallisuusluokitus työskennellessään hallitukselle.

Mies oli matkustanut maaliskuussa ja huhtikuussa Shanghaihin. Uutistoimisto AP:n mukaan miehen matkalaukuista oli löytynyt 16 500 dollaria käteistä eli noin 15 000 euroa.

Mies on kertonut FBI:lle, että hän tapasi Shanghaissa henkilön, joka kertoi työskennelleensä kiinalaiselle ajatushautomolle. BBC:n mukaan mies puhuu mandariinikiinaa. Hänen on kerrottu olevan 60-vuotias ja kotoisin Virginiasta

Mies voi saada elinkautisen vankeustuomion, BBC kirjoittaa. 

Toinen epäily paljastui maaliskuussa

Maaliskuussa uutisiin nousi myös toinen yhdysvaltalaisdiplomaatti, joka pidätettiin epäiltynä Yhdysvaltain salaisuuksien vuotamisesta kiinalaisille tiedustelupalvelun agenteille. Naisen epäillään kertoneen tietoja rahoja ja lahjuksia vastaan.

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan 60-vuotias diplomaatti oli säännöllisesti yhteyksissä kahteen kiinalaiseen työskennellessään Yhdysvaltain ulkoministeriölle Kiinassa ja muissa maissa.

Naista syytetään valehtelemisesta tutkijoille yhteyksistään agentteihin.

Tapausta ryhdyttiin puimaan oikeudessa maaliskuussa. Nainen on kiistänyt syytteet.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat