Behm avautuu pettymyksestään – Levyraati-ohjelmaan lipsahti väärä versio uutuuskappaleesta
Levyraadin kolmannessa jaksossa (3.2.) kuullaan muun muassa Ege Zulun yhteissinkku Behmin kanssa. Behm kertoo Instagramissa, että ohjelmaan lipsahti aluksi kyseisestä uutuuskappaleesta väärä versio.
Levyraadissa kuullaan toimittaja Jenni Pääskysaaren johdolla lauantaina 3. helmikuuta viisi musiikkikappaletta, joille pisteensä antavat vakioraatilaisista kitaristi Mikko Kosonen, musiikkialan vaikuttaja Asko Kallonen sekä DJ ja radiojuontaja Lina Schiffer.
Vierailevina raatilaisina nähdään mediapersoona Niko Saarinen sekä harrastemuusikko Sari Raatesalmi Muhokselta. Ohjelmassa kuullaan muun muassa Ege Zulun ja Behmin uutuuskappale Tunnista tuntiin.
Lähetyksessä nähdään hämmentävä tilanne, kun äänite ei päätykään kappaleen loputtua. Jakso on jo nähtävissä MTV Katsomossa.
– Se on siinä sitten se, Behmin kuullaan vielä sanovan.
Behm kertoi Instagramin Tarinoissa, että lähetyksessä kuultava kappale on demo, ei lopullinen versio.
– Mulla on typerä taipumus hoopoilla joka biisissä ja usein ne jutut jää roikkumaan demoversioihin. Masterointiin mennessä nämä ulinat ja mölinät on otettu pois, kuten tässäkin laulussa.
– Nyt tuonne ohjelmaan on ilmeisesti mennyt biisin demo, jossa olen juuri äänittänyt vikat laulut, Behm kirjoittaa.
– Tämä ei siis todellisuudessa todellakaan kuulu tähän lauluun, mutta tämmöstä tällä kertaa. Hävettää niin sanotusti ihan helvetisti jälleen, Behm avautuu.
Tarinat ovat näkyvissä vain vuorokauden niiden julkaisusta. Muutaman tunnin kuluttua Behm oli päivittänyt Tarinoihinsa, että kyseessä oli vahinko ja kyseinen kohta korjataan illan jaksosta.
Illan Levyraati-jaksossa kuullaan lisäksi seuraavat kappaleet:
Royal Republic – My House
LASSY-ESKOLA -The Duke of Bayou
good boys - Niinku saakeli
Iisa feat. Antti Autio - Mikään ei riitä
Levyraati lauantaisin kello 21.00 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
Lataa lisää