HIFK:n ja Pelicansin keskiviikkoisessa näytöksessä nähtiin pienimuotoista tunnekuohuntaa.
KIERROSRAPORTTI: SM-liigassa rajuja tukkapöllyjä: HIFK kurnutti Pelicansia, TPS:lle hävytön tappio
Illan kuvastukseksi jäi toisen erän tilanne, missä HIFK:n hyökkääjä Iiro Pakarinen hyökkäsi kohti maalia. Pakarinen laukoi, minkä jälkeen Pelicansin Ben Blood tönäisi hänet vieraiden maalivahdin eli oman veskarin Johan Gustafssonin päälle.
Tämän jälkeen Blood kävi Pakariseen käsiksi – retuuttaen tätä.
Blood oli lopulta ainoa taho, joka lähti tilanteesta jäähylle.
– Olin jo kääntymässä, kun Blood antoi pienen tönäisyn ja menin heidän veskariaan päin. Hän varmaan luuli, että ajoin tahallani heidän veskarinsa yli. Hän otti sitten kiinni. Ei ollut todellakaan tarkoitus jyrätä heidän veskariaan, Pakarinen kertasi tapahtunutta pelin jälkeen.
Video tilanteesta näkyy jutun yläreunasta.
Seuranneella ylivoimalla Pakarinen antoi varsin tylyn kuitin, kun hän vei HIFK:n 3–1-johtoon.
– Ei tuossa hirveästi pystynyt tekemään, kun Blood otti paidasta kiinni ja heilutti kättään. En ehtinyt edes nousta ylös. Noh, kaverille jäähy ja siitä sitten, Pakarinen jatkoi.
1:40
HIFK oli murskaava keskiviikon taistossa, kun se oli parempi loppuluvuin 6–1. Pakarinen oli isäntien hahmo kolmella maalillaan.
HIFK oli kauttaaltaan erittäin vahva kierroksen huippuottelussa. HIFK ja Pelicans kamppailevat runkosarjan lopulla samoista sijoituksista, eli puolivälierien kotietupaikoista.
– Puhuimme ennen peliä siitä, ettemme olleet pelanneet kovin vahvasti Pelicansia vastaan tällä kaudella. Lähdimme parantamaan. Kaikki lähti liikkumaan positiiviseen suuntaan. Hyvä ensimmäinen erä oli nyt avain voittoon, Pakarinen näki.
HIFK on ison viikon äärellä, sillä se kohtaa vielä viikonloppuna Kärpät kahdesti. Ensin perjantaina Helsingissä ja perään lauantaina Oulussa. HIFK, Pelicans ja Kärpät taistelevat kaikki samoista sijoista.
– Nämä mittelöt ovat ikään kuin pudotuspelejä meille, joiden keskellä haetaan jo vähän asetelmia, Pakarinen ilmoitti.