Huumeista, biletyksestä ja villistä menosta tunnettu Saksan pääkaupunki Berliini aikoo siistiä katukuvaansa. Kaupungin tähtäimessä ovat muun muassa sellaiset ulkomainokset, joita pidetään liian seksistisinä.
Berliiniä hallitseva puolueryhmittymä on päättänyt, että halventavat ja syrjivät mainokset kielletään tulevaisuudessa myös yksityisistä mainostolpista. Lopullista päätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Jo tätä aiemmin useat Berliinin esikaupungit ovat omilla määräyksillään kieltäneet tällaiset mainokset.
Vapauden kaupunki ryhtyy rajoituksiin
Aikomus on merkittävä, sillä Berliiniä on pidetty aina 1920-luvulta lähtien seksuaalisen vapauden ja monimuotoisuuden kaupunkina.
Berliini on pääkaupungin lisäksi osavaltio. Sen hallituksessa ovat sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistolainen Die Linke. Mainoskielto kuuluu puolueiden muodostamaan hallitusohjelmaan.
Oppositiossa olevat oikeistopuolueet vastustavat hanketta ja pitävät sitä sananvapauden vastaisena sekä mainosmarkkinoiden häirintänä. Kriitikoiden mukaan seksistiset mainokset ovat nykyisin selvästi harvinaisempia kuin aiemmin, joten kielto on turha.
Naiivit naiset katoavat mainostolpista
– Hallituskoalitio perustaa asiantuntijaryhmän, jonka tehtävänä on tutkia ja estää syrjivät mainokset Berliinissä, puolueet toteavat hallitusohjelmassa uutistoimisto Reutersin mukaan.
Jo tähän mennessä halventavat ja syrjivät mainokset on kielletty kaupungin omistamissa mainostolpissa.
Asiantuntijaryhmän tehtävänä on päättää, mitkä yksittäiset mainokset ovat seksistisiä tai halventavia.
Vasemmistolainen Die Linke on jo sanonut, että sellaiset mainokset, joissa nainen esitetään kauniina ja samanaikaisesti "heikkona, hysteerisenä, tyhmänä, syyntakeettomana tai naiivina" tai himon kohteena pitäisi määritellä seksistiseksi, Tagesspiegel lehti referoi.