F1-moguli Bernie Eccelstone on myynyt ison autokokoelmansa Red Bullin Mark Mateschitzille, ja autot aiotaan laittaa näytille.
Jättiläiskaupan summaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Mateschitz, 32, on edesmenneen Red Bullin perustajan Dietrich Mateschitzin poika. Edesmennyt Red Bullin perustaja oli Ecclestonen läheinen ystävä.
Kokelma koostuu hulppeasta 69 autosta, ja vanhin on peräisin vuoden 1950 F1-sarjasta. Kokoelmassa on F1:n voittoautoja, joita ovat ajaneet esimerkiksi Alberto Ascari, Mike Hawthorn, Niki Lauda, Nelson Piquet ja Michael Schumacher.
Brittimedian mukaan autokokoelman arvioitu arvo on noin 650 miljoonaa euroa.
– Autot pääsivät hyvään kotiin, minkä halusin varmistaa, Ecclestone kommentoi Reutersille.
– Ne laitetaan näytille jonnekin museoon, jotta ihmiset pääsevät ihastelemaan niitä. Se ei ole ollut mahdollista koskaan aikaisemmin.
Ecclestone kertoo, että kiinnostusta kokoelmaan sateli usealta eri taholta, mutta kaikki olivat "vääriä" ihmisiä.
Kokoelman erikoisuus on Brabham BT46B "tuuletinauto", joka on saanut nimensä auton perässä olevasta isosta tuulettimesta, joka tuottaa parempaa downforcea eli pitoa. Kyseistä autoa ajoi Niki Lauda vuonna 1978, mutta myöhemmin se kiellettiin. Toinen kokoelman jalokivistä on Michael Schumacherin vuoden 2002 F1-voittoauto.