Biden kommentoi yliopistojen mellakoita.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kehotti torstaina mielenosoittajia hillitsemään palestiinalaisia tukevia Gaza-protesteja yliopistokampuksilla ympäri maata.
– Järjestyksen on säilyttävä, Biden sanoi televisioidussa puheessaan Valkoisesta talosta.
Presidentti lisäsi, ettei Yhdysvallat ole autoritaarinen valtio, jossa ihmisiä vaiennettaisiin. Hän varoitti kuitenkin, ettei juutalaisvastaisuudella tai vihapuheella ole sijaa yliopistoilla Yhdysvalloissa.
Bidenilta oli odotettu kommenttia mellakoihin, joissa satoja opiskelijoita on otettu kiinni viime päivinä kymmenissä opinahjoissa Yhdysvalloissa. Mielenosoittajat ovat muun muassa vaatineet yliopistoja luopumaan Israeliin liittyvistä taloudellisista kytköksistä.
Jotkut opettajat ja juutalaiset opiskelijat ovat kertoneet medioille, etteivät he tunne oloaan turvalliseksi kampuksilla mielenosoitusten vuoksi. Protesteja on kuvailtu voimakkaimmiksi opiskelijamielenosoituksiksi Yhdysvalloissa sitten Irakin sodan 2000-luvulla.
Bidenin piti kuitenkin puheensa hyvin lyhyenä, kertoi BBC.
Kun paikalla ollut toimittaja kysyi häneltä puheen jälkeen, muuttavatko protestit hänen kantaansa Gazan taisteluiden suhteen, hän vastasi vain lyhyesti "ei".
Hän vastasi napakasti "ei" myös kysymykseen siitä, tulisiko kansalliskaartin puuttua yliopistomellakoihin, BBC kertoi.