Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailun Suomeen sekä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokouksen torstaina 13. heinäkuuta 2023 Helsingissä. Tapahtumaa turvaavat sadat poliisit.
Tasavallan presidentin kanslian tiedotteen mukaan presidentinlinnassa järjestettävään kokoukseen osallistuvat presidentti Niinistön ja presidentti Bidenin lisäksi Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson, Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Islannin pääministeri Katrín Jakobsdóttir.
Keskustelujen aiheena on Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen tiivistyvä yhteistyö turvallisuus-, ympäristö- ja teknologiakysymyksissä.
Vastaavantyyppinen yhteinen tapaaminen Pohjoismaissa on ollut viimeksi vuonna 2013 Tukholmassa, jossa Pohjoismaiden johtajat tapasivat Yhdysvaltain silloisen presidentin Barack Obaman.
– Tämä kyllä kuvastaa sitä, että Yhdysvallat pitää varsin tärkeänä pohjoismaista suhdetta. Suomella on suuri kunnia saada isännöinti, Niinistö totesi sunnuntaina pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Niinistön mukaan ei ole varmuutta siitä, tapaako pääministeri Petteri Orpo presidentti Bidenia tämän vierailun aikana.
Vierailua suunniteltu jo pitkään
Presidentti Niinistö ehdotti viime marraskuussa, että Pohjoismaat kutsuisivat Yhdysvaltain presidentin yhdessä vieraakseen. Niinistö puhui asiasta Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Helsingissä.
Niinistö mainitsi tuolloin, että Pohjoismaiden johtajat tekivät yhteisen matkan Valkoiseen taloon vuonna 2016.
– Herättelin kyllä silloin ajatusta, että nyt meidän pitäisi olla tietysti kohtelias myös siihen suuntaan ja pyytää Yhdysvaltoja tänne yhteisesti meidän vieraaksemme. Siihen varmasti on Suomella valmiuksia, siihen on varmasti muillakin Pohjoismailla valmiuksia, Niinistö sanoi.
Vastaavia huippukokouksia aiemmin kaksi kertaa
– Kokoonnumme Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain päämiesten kesken nyt kolmatta kertaa, Niinistö kertoi tiedotteessaan.
Edelliset vastaavat huippukokoukset järjestettiin Tukholmassa vuonna 2013 ja Washingtonissa vuonna 2016.
– On hienoa päästä jatkamaan keskustelua tällä kertaa Helsingissä, presidentti Niinistö sanoo.
Joe Bidenistä tulee kuudes Yhdysvaltain presidentti, joka on vieraillut Suomessa virkakautensa aikana. Biden kävi jo aiemmin varapresidenttinä Suomessa maaliskuussa 2011.
Satoja poliiseja turvaamassa
Huippukokousjärjestelyt näkyvät kansalaisille ruuhkina ja alueiden sulkuina.
Poliiseja se työllistää satapäittäin, ja heitä on kyselty pääkaupunkiin lomilta saakka, kaikilta poliisilaitoksilta.
Lue myös: Helsinkiin saapuu satoja poliiseja turvaamaan Bidenin vierailua, osa myös lomilta – kaivonkansia voidaan taas hitsata kiinni
Oletettavasti Yhdysvallat lennättää kaupunkiin myös luodin- ja räjähdyksenkestäviä ajoneuvoja ja mittavan joukon salaisen palvelun turvamiehiä.
Kalustoa saapunee maahan pitkin viikkoa.
Toimittajlle oma mediakeskus
Ulkoministeriötä työllistää ennen kaikkea kansainvälinen mediakeskus, joka perustetaan kaupungintalolle.
– Odotamme kolminumeroista määrää kansainvälisiä toimittajia, mutta uskallan odottaa että kiinnostus on jonkun verran vähäisempää kuin presidenttien Trump ja Putin tapaamisessa viisi vuotta sitten, sanoo ulkoministeriön viestintäjohtaja Mikko Koivumaa.
Suomi on Bidenin viisipäiväisen Euroopan-kiertueen viimeinen etappi.