Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter on palkannut itselleen yhdysvaltalaisen huippuasianajajan, kertovat uutistoimisto Reutersin lähteet.
Blatter ilmoitti eroavansa tehtävästään kesäkuun alussa. Eroilmoitus tuli vain neljä päivää sen jälkeen, kun Blatter oli valittu jatkokaudelle puheenjohtajana.
Fifan ympärillä puhkesi korruptioskandaali kaksi päivää ennen puheenjohtajavaalia. Joukko liiton keskeisiä vaikuttajia pidätettiin Zürichissä odottamaan syytteitä. Blatteria vastaan ei kuitenkaan ole nostettu syytteitä.
Ei ole selvyyttä siitä, palkkasiko Blatter huippuasianajajan korruptiotutkintojen vuoksi. Yhdysvalloissa on tavanomaista, että myös todistajat hankkivat lakiasiantuntijoiden palveluita.
Blatter jatkaa tehtävässään kunnes hänelle valitaan seuraaja. Valinta tapahtuu aikaisintaan joulukuussa.