Åke Blomqvist ei ole jäänyt huomioimatta kansanvälisissä medioissakaan. Viimeksi maaliskuussa saksalaisen Deutsche Welle -televisiokanavan toimittaja kävi haastattelemassa Blomqvistiä Suomessa ja otti miehen kanssa samalla muutaman tangoaskeleenkin.
– Löysin hänet Googlen ja YouTuben kautta. Saksalaisen tanssiyhdistyksen trendiennustaja Markus Schüffl suositteli häntä, Deutsche Wellen Euromaxx-ohjelman toimittaja Maria Grunwald kertoo.
Grunwald tuotti ohjelmaan viisiminuuttisen jutun suomalaisesta tangosta ja Åke Blomqvist oli jutun päähenkilö. Blomqvist teki ensitapaamisella toimittajaan vaikutuksen.
– Hän todella on tanssiguru. Hän edustaa vanhaa koulukuntaa ja on todella tarkka, mutta hurmaava, Grunwald kehuu.
Muutamista viisiminuuttisista pätkistä koottu Euromaxx-ohjelma kertoo eurooppalaisesta kulttuurista ja elämäntyylistä. Deutsche Welle -kanavan kautta Åke Blomqvistin taidonnäytteitä on päästy seuraamaan ympäri maailman. Kanava tavoittaa yli sata miljoonaa katsojaa viikoittain, mutta kansainvälisen näkyvyyden vuoksi Euromaxx-ohjelman katsojalukuja on vaikea arvioida.
Ohjelman toimitukseen kantautui paljon positiivista palautetta Blomqvistin tähdittämän ohjelman jälkeen.
– Katsojat ja kollegatkin pitivät jutusta. Saimme kommentteja, joissa hänen todettiin olevan kiinnostava, vanhan koulukunnan tanssinopettaja.
Lue myös: Åke Blomqvistin maine leviää maailmalla YouTuben kautta.