Tanssii tähtien kanssa -kilpailustakin tuttu kitaristi ilmoitti ilouutisesta Facebook-sivuillaan.
Blueskitaristi Erja Lyytinen antaa Facebook-sivuillaan faneilleen selityksen siihen, miksi hänellä ei ole keikkoja koko loppusyksyn aikana.
– Hei hyvät ystävät! Minulla on ihania uutisia! Olette varmaan ihmetelleet, miksei keikkakalenterissamme ole loppuvuodelle esiintymisiä. Olen raskaana ja odotan kaksosia! Lyytinen kirjoittaa.
– Päätimme rauhoittaa loppuvuoden aina tuonne ensi vuoden 2014 maaliskuun puoleen väliin saakka "mammalomaksi", jonka jälkeen starttaa kiertue Suomesta, hän jatkaa.
Hän kertoo myös tekevänsä äitiyslomansa aikana uutta levyä.
– Ensi keväänä jatketaan sitten taas uudella energialla – ja tietenkin laitan teille uutisia pitkin syksyä! Ihanaa syksyä ja nähdään keikoilla!
Lyytisen raskaudesta uutisoi ensin MeNaiset verkkosivuillaan.
(MTV3)