Bomfunk MC's on jälleen kerran noussut korkealla myös rajojemme ulkopuolella. Kuluvalla viikolla yhtyeen viimeisin single, (Crack It) Something Going On kohosi Ruotsin singlelistan sijalle 4, Norjassa single kipusi viime viikolla singlelistan sijalle 2, tämän viikon sijoitus on 3. Muiden maiden julkaisut seuraavat lähiviikkojen aikoina.
Tiiviin Euroopassa tehdyn keikka- ja promootiokesän jälkeen Bomfunk MC's aloittaa USA:n promootion syyskuun lopulla. Reimond ja Gismo lentävät USA:n tekemään laajamittaista promootiota syyskuun lopulla. Vierailua pohjustetaan ennakkoon Freestyler-singlen promootiojaolla radioihin sekä lehti-ilmoituksilla.
Ensimmäinen singlejulkaisu USA:ssa tulee olemaan Freestyler, johon mm. Freddy Bostone tekee parhaillaan kaksi uutta klubiremiksiä. Bomfunkin levy-yhtiö USA:ssa on Artemis Records.
USA:ssa julkaistaan Burnin' Sneakers -albumista erikoisversio, joka sisältää myös Uprocking Beats ja Freestyler -kappaleet. Albumin alustava julkaisuajankohta tulee olemaan kuluvan vuoden marraskuussa.