Moni katsoja on huomannut erikoisen yksityiskohdan Konflikti-suursarjasta: Suomen pääministerin turvamiehiä näyttelevät Masked Singeristä tutut hahmot. MTV Uutiset selvitti, mistä on kyse.
Masked Singer Suomi -ohjelmassa hahmojen turvamiehinä MTV3-kanavan lauantai-illoissa jo vuosia esiintyneet miehet mustissa puvuissaan ovat mukana nyt myös lauantai-iltojen suursarjassa Konflikti.
Miten nämä mystiset miehet onnistuvat luikertelemaan lauantai-iltojen varsin eri tyyppisiin ohjelmiin?
Kysyimme suoraan turvamiehiltä, mistä on kyse.
– Sain roolini Konfliktissa ihan normaalin roolihaun kautta, ja on itse asiassa ihan sattumaa, että Masked Singer -kollegani Glendon (Stewart) on jälleen turvamieskollegani, toista turvamiestä näyttelevä Jaakko Koponen kertoo.
– Kun sain roolin, kysyin tuotannolta, onko heillä tarvetta toisellekin turvamiehelle, ja siten Glendon sai myös paikan pääministerin turvatiimistä.
Lue lisää: Tässä ovat Masked Singerin mystiset turvamiehet – "Hahmot pidetään meiltäkin salassa
Turvamiehet näyttelevät tällä kertaa Suomen pääministerin Kai Laavakurun (Pirkka-Pekka Petelius) turvamiehiä eli ovat osa valtioneuvoston turvaryhmää.
Koponen kertoo pohtineensa, onko erilaisten turvamieshahmojen välillä mahdollisesti jokin ristiriita.
– Kerroin tuotannolle, että roolimme Masked Singerin turvamiehinä ovat melko komediallisia ja kysyin, onko siitä jotain haittaa. Tuotanto ei nähnyt tässä ongelmaa, Koponen sanoo.
– Toivotaan, että tästä yhteydestä on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Koponen sanoo yrittäneensä muuttaa Masked Singer -ohjelmasta tuttua rooliaan Konfliktia varten edes hieman.
– Käänsin jakauksen toiselle puolelle ja otin aurinkolasit pois, Koponen naurahtaa.
Lue lisää: Julia Korpinen opetteli käyttämään asetta, ajamaan Sisulla ja sai johtajakoulutusta Konflikti-rooliaan varten
Koponen sanoo ajautuvansa lähes aina jonkinlaiseen turva-alalla työskentelevän henkilön rooliin, sillä hänellä on myös kyseisen alan koulutus.
– Minun on näköjään vaikea päästä turvamiehen rooleista eroon. Taidan sopia rooliin.
0:59
Koponen kertoo olleensa varsin vaikuttunut suursarjan tuotantoryhmän työskentelystä.
– Harvoin tämän kokoluokan sarjoja tehdään Suomessa. Väkeä oli paljon, mutta kaikki toimi kuvauksissa hyvin. Se oli varsin miellyttävä kokemus.
Suomen presidenttiä Linnea Saaristoa näyttelevällä Sara Souliélla on kuvauksissa oma turvatiiminsä.
Lue lisää: Konflikti-sarjan presidentti on kuin ilmetty Sanna Marin – tämä yksityiskohta hämmensi Töllötuomarit: "Vähän särähti
Sarjan tapahtumat alkavat siitä, kun tuntematon vihollinen hyökkää Hankoniemeen suomalaisten valmistautuessa juhannuksen viettoon.
Varusmies Annika Berg (Julia Korpinen) ja hänen ryhmänsä aloittavat taistelun miehitetyllä alueella, kun yksikön päällikkö Rami Ohrankämmen (Peter Franzén) lähtee etsimään lähellä asuvaa perhettään.
Samaan aikaan presidentti joutuu tasapainottelemaan kansallisen turvallisuuden ja henkilökohtaisen menetyksen välillä.
Lue lisää: Suomi joutuu hyökkäyksen kohteeksi MTV:n suursarja Konfliktissa – Peter Franzén: "Saattaa järkyttää suomalaisia"
Sarjan näyttelijöiden kaartiin lukeutuvat myös muun muassa Salah Isse Mohamed, Jukka Puotila, Matti Ristinen, Elias Gould, Reetta Ylä-Rautio, Aleksi Kaukamo, Leo Sjöman sekä Samuli Vauramo.
Konfliktissa nähdään myös kansainvälisiä nimiä, kuten Dylan Smith (The Lord of the Rings: The Rings of Power), Nadia Forde (Once Upon a Time in London) sekä Larry Lamb (Gavin ja Stacey).
Lue lisää: Sara Soulié järkyttyi aidosti materiaalista, jota hän joutui katsomaan Konflikti-kuvauksissa
Kuusiosaisen sarjan ohjauksesta vastaa Aku Louhimies, joka on käsikirjoittanut sarjan yhdessä Andrei Alénin, kirjailija Helena Immosen ja käsikirjoittaja Jari Olavi Rantalan kanssa.