Mercedeksen kaksikko Nico Rosberg ja Lewis Hamilton ajoi helppoon kaksoisvoittoon ennen Ferrarin Sebastian Vetteliä ja Kimi Räikköstä formula ykkösten kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Brasiliassa.
Eturivistä kisaan lähteneet Mercedes-kuskit pitivät asemansa maaliin asti. Rosberg otti kauden viidennen voittonsa lähes kahdeksan sekunnin erolla maailmanmestaruuden jo varmistaneeseen Hamiltoniin.
Mercedes päätti tukevassa johtoasemassa seurata kolmanneksi sijoittuneen Vettelin kisataktiikkaa ja tuli jokaiselle kolmelle pysähdykselleen heti saksalaisen jälkeen.
Suomalaisista Räikkönen oli neljäs ja Williamsin Valtteri Bottas viides. Bottas pitää ennen päätöskisaa kuljettajien MM-sarjan neljättä sijaa pisteen etumatkalla Räikköseen.
Bottas ponkaisi startissa seitsemännestä lähtöruudusta viidenneksi syöksymällä Red Bullin Daniil Kvjatin ja Force Indian Nico Hülkenbergin ohi aivan radan oikeaa reunaviivaa pitkin.
Williams-kuski ei kuitenkaan pystynyt haastamaan Räikköstä edes aggressiivisella varikkotaktiikallaan. Ferrari otti Räikkösen ensimmäiselle stopilleen kierroksen Bottaksen jälkeen ja venytti toista stinttiään, jonka aikana Räikkönen kasvatti turvallisen etumatkan maanmieheensä.
Ferrari vaihtoi ennen kisaa Räikkösen autoon edellisenä kisaviikonloppuna käytetyn moottorin, koska uusimmassa havaittiin mahdollisia haittatekijöitä.
Pisteille Sao Paulossa pääsivät myös Bottaksen ohittamat Hülkenberg ja Kvjat sekä Lotuksen Romain Grosjean, Toro Rosson Max Verstappen ja Lotuksen Pastor Maldonado.
Kotiyleisönsä edessä kahdeksanneksi sijoittunut Williamsin Felipe Massa hylättiin lopputuloksista, kun kisatarkkailijat havaitsivat lähtöruudukossa brasilialaisen oikeassa takarenkaassa 27 asteen ylityksen 110 asteen maksimilämpötilaan.
F1-kauden päätösosakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Abu Dhabissa. Tuo kisa on nähtävissä suorana lähetyksenä poikkeuksellisesti myös MTV3-kanavalla.
Brasilian F1-kisan lopputulokset:
1 | Nico Rosberg | Mercedes | 71 kierrosta |
2 | Lewis Hamilton | Mercedes | +7,756 |
3 | Sebastian Vettel | Ferrari | +14,244 |
4 | Kimi Räikkönen | Ferrari | +47,543 |
5 | Valtteri Bottas | Williams | +1 kierros |
6 | Nico Hülkenberg | Force India | +1 kierros |
7 | Daniil Kvjat | Red Bull | +1 kierros |
8 | Romain Grosjean | Lotus | +1 kierros |
9 | Max Verstappen | Toro Rosso | +1 kierros |
10 | Pastor Maldonado | Lotus | +1 kierros |
11 | Daniel Ricciardo | Red Bull | +1 kierros |
12 | Sergio Perez | Force India | +1 kierros |
13 | Felipe Nasr | Sauber | +1 kierros |
14 | Jenson Button | McLaren | +1 kierros |
15 | Fernando Alonso | McLaren | +1 kierros |
16 | Marcus Ericsson | Sauber | +2 kierrosta |
17 | Will Stevens | Marussia | +4 kierrosta |
18 | Alexander Rossi | Marussia | +4 kierrosta |
| Carlos Sainz | Toro Rosso | keskeytti |
| Felipe Massa *) | Williams | hylätty |
*) Massa hylättiin kahdeksannelta sijalta rengasrikkeen vuoksi
Kuljettajien MM-pisteet:
1 | Lewis Hamilton | Mercedes | 363 |
2 | Nico Rosberg | Mercedes | 297 |
3 | Sebastian Vettel | Ferrari | 266 |
4 | Valtteri Bottas | Williams | 136 |
5 | Kimi Räikkönen | Ferrari | 135 |
6 | Felipe Massa | Williams | 121 |
7 | Daniil Kvjat | Red Bull | 94 |
8 | Daniel Ricciardo | Red Bull | 84 |
9 | Sergio Perez | Force India | 68 |
10 | Nico Hülkenberg | Force India | 52 |
Valmistajien MM-pisteet:
1 | Mercedes | 660 |
2 | Ferrari | 401 |
3 | Williams | 257 |
4 | Red Bull | 178 |
5 | Force India | 120 |
6 | Lotus | 73 |
7 | Toro Rosso | 66 |
8 | Sauber | 36 |
9 | McLaren | 27 |
10 | Marussia | 0 |
Tulokset korjattu klo 22.43: Massa hylätty lopputuloksista ja Maldonado sijoittui rangaistuksestaan huolimatta Ricciardon edelle.