Valtteri Bottas hymyili Venäjän GP:n kolmossijan jälkeen, vaikka voittotaistelusta putoaminen oli hänen mukaansa pettymys.
Bottas nousi heti kisan alussa toiseksi, kun Mercedeksen Nico Rosberg joutui virheensä takia heti renkaidenvaihtoon. Rosberg teki kuitenkin mahdottomasta totta, kun hän tavoitti tallikaveriaan Lewis Hamiltonia lukuun ottamatta kaikki kuljettajat edellään ja ajoi toisena maaliin 52 kierrosta alla olleilla renkailla.
– Kolmas sija ei ollut ehkä ihan sitä, mitä lähdimme hakemaan. Mentaliteetti kisaan lähtiessä oli kuitenkin sellainen, että tänään olisi mahdollisuudet taistella ekasta voitosta, mutta vauhti ei nyt vain riittänyt tällä kertaa siihen, Bottas kommentoi FIA:n lehdistötilaisuudessa.
Rosberg tavoitti Bottaksen 30. kierroksella ja pääsi ohi todella helposti, kun suomalainen ajautui Williamsilla mutkan leveäksi. Bottas kertoo, että taustalla oli Rosbergin tekemä yllätys.
– Nico vähän yllätti sillä ohituksellaan. En tiennyt, että hän tulee sisäpuolelle, ja hän pääsee siitä ohi. Siinä meni se toinen sija. Niillä oli kyllä tänään vauhtia selvästi enemmän, Bottas sanoi Mercedeksestä.