Bougainvillen saaren asukkaat äänestivät lähes yksimielisesti itsenäisyyden puolesta – saarelaisten 70-luvulta saakka tavoiteltu unelma etenee hitaasti

LK Bougainville, papua-uusi-guinea
Bougainvilleläiset jonottivat äänestyspaikalle pääkaupunki Bukassa 25. marraskuuta. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.12.2019 10:08

MTV UUTISET – HANNA VAITTINEN – STT

Oseaniassa sijaitsevan Bougainvillen saaren asukkaat haluavat alueensa itsenäistyvän Papua-Uudesta-Guineasta.

Itsenäisyyttä kannatti 98 prosenttia äänestäjistä. Saarella on noin 180 000 asukasta.

Bougainville kuuluu Salomonin saaristoon Tyynellämerellä. Se on tällä hetkellä Papua-Uusi-Guinean itsehallintoalue.

Bougainville on ehtinyt olla niin Saksan, Australian, Japanin kuin YK:n hallinnassa ennen päätymistä Papua-Uudelle-Guinealle.

Alue yritti itsenäistyä jo 1970-luvulla, mutta turhaan. Bougainvillessa käytiin 1990-luvulla veristä sisällissotaa, jossa jopa 20 000 ihmisen arvioidaan saaneen surmansa.

Ihmiset vastaanottivat uutista äänestystuloksesta juhlien, tanssien ja laulaen, kertoo The Guardian.

Papua-Uusi-Guinean vastausta itsenäisyysäänestykseen odotetaan pian. Maa tuskin haluaa menettää osaa alueistaan, joten lopullisen itsenäisyyden saamiseen voi mennä jopa vuosikymmeniä, asiantuntijat arvioivat. 

Tuoreimmat aiheesta

Papua-Uusi-Guinea