Brasilia pyörsi päätöksensä: Jatkaa sittenkin koronavirustilastojen julkistamista

brasilia korona covid-19 epa
/ All Over Press
Julkaistu 10.06.2020 07:07

MTV UUTISET - STT - AFP

Brasilian hallinto on päättänyt jatkaa koronavirukseen liittyvien kuolintilastojen julkaisua.

Brasiliaa syytettiin yrityksistä peitellä maata koettelevan koronakriisin laajuutta, kun presidentti Jair Bolsonaron hallitus päätti perjantaina lopettaa kuolinlukujen julkaisemisen. Sen sijaan hallitus vakuutti kertovansa tuoreimmat luvut päivittäisissä katsauksissaan.

Muun muassa BBC uutisoi hallinnon tuolloisen ilmoituksen jälkeen, että maan terveysministeriö oli poistanut kuukausien koronatiedot sivuiltaan.

Brasiliassa on vahvistettu toiseksi eniten koronavirustartuntoja koko maailmassa, selviää Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta. Sairastuneita on noin 740 000.

Lue myös:

BBC: Brasilian terveysministeriö poisti kuukausien koronatiedot nettisivultaan – Presidentti: "Menneet tiedot eivät heijasta nykytilanteesta"

Brasilia uhkaa jättää WHO:n Yhdysvaltojen jalanjäljissä – Presidentti syyttää järjestöä puolueelliseksi

Brasiliassa jälleen lohduton ennätys koronakuolemissa – maa ohitti Italian uhrien määrässä

Tuoreimmat aiheesta

Brasilia