Brasilian bussiturmassa jopa 50 kuolonuhria – bussi syöksyi satoja metrejä alas

Brasilia santa Catarina
Turmassa kuolleiden ruumiita pelastuspaikalla Santa Catarinassa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 15.03.2015 11:29

MTV UUTISET-STT- AFP-Reuters

Brasiliassa viitisenkymmentä ihmistä kuoli lauantaina, kun heitä kuljettanut bussi syöksyi satoja metrejä alas metsäiseen rotkoon.  

Turma tapahtui maan eteläosassa Santa Catarinassa. Bussinkuljettaja menetti silminnäkijöiden mukaan bussin hallinnan mutkaisella tiellä. Syystä ei ollut tietoa.  

Brasilia santa Catarina bussiturma

Kuolleiden määräksi ilmoitettiin aluksi noin 30, mutta uhreja löytyi lisää, kun pelastustyöt etenivät. Maasto on etsintöjen kannalta hankalaa, ja etsintöjä jatkettiin läpi yön.  
Bussin tarkka matkustajamäärä ei ollut tiedossa.  

Onnettomuudet kyseisellä mutkaisella tiellä eivät ole harvinaisia. Paikallisen lehden mukaan viiden vuoden aikana turmissa on menettänyt henkensä 66 ihmistä.  

Brasiliassa kuolee vuosittain liikenneonnettomuuksissa jopa 43 000 ihmistä. Vahvasta talouskasvusta huolimatta maa ei juuri ole panostanut infrastruktuurinsa kehittämiseen.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat