Brasilian GP:n lehdistötilaisuus: Webber pysyi tiukkana Kimiä vastaan

MTV3
Julkaistu 19.10.2009 00:05(Päivitetty 19.10.2009 00:08)

Brasilian GP:n lehdistötilaisuudessa paikalla voittaja Mark Webber (MW), toiseksi sijoittunut Robert Kubica (RK) sekä kolmanneksi ajanut Lewis Hamilton (LH).

Kysymys: Mark, otit kärkipaikan ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen ja teit nopeimman kierrosajan?

MW: Tiesin Rubensin ja Robertin ajavan hieman minua vähemmän kierroksia ennen ensimmäistä varikkokäyntiä. Robertin vauhti oli vaikuttavaa. Kun he menivät varikolle, tiesin, että minä saisin vapaalla radalla tehdä mukavan eron toisen stintin alkuun. Oli mukava päästä Buttonin edelle ulostulokierroksellani. Varmistin, että renkaani pysyivät hyvänä koko vedon ajan. Pientä paniikkia aiheutti toisella stintillä se, kun Robert alkoi kaventaa johtoani. Ajattelin, ettei vauhtini ole mitenkään huonoa, mutta hän otti minua kiinni. Tallin väki sanoi, että hän ajaa lyhyen vedon. Kyselin tallilta, miltä pehmeitä renkaita käyttävien ajo näyttää ja mitä minun pitää mahdollisesti tehdä viimeisen vedon alussa, koska pehmeämpi rengas ei perjantaina toiminut meillä hyvin. Oli mukava aloittaa viimeinen stintti pienen kaulan kera. Renkaat olivat heti hyvät. Kontrolloin eroani Robertiin pitäen sen noin viidessä sekunnissa. Vaikutti siltä, että hän havaitsi tilanteen olevan muuttumaton ja antoi lopussa hieman periksi. Pystyin näin tuomaan auton mukavasti maaliin. Fantastinen päivä tallille. Voitimme jälleen. Olemme keränneet aika monta voittoa tänä vuonna Red Bullille vaikeiden edelliskausien jälkeen. Varmistimme lopullisesti kakkossijan valmistajien sarjassa. Emme olleet tarpeeksi hyviä koko kauden aikana voittaaksemme mestaruutta. Voimme olla tiiminä hyvin ylpeitä. Haluan kiittää myös Renault'a, joiden moottorit ovat olleet erittäin hyviä. Tämä on hyvä viikonloppu australialaisille, koska hyvä ystäväni Jason Crump voitti speedwayn maailmanmestaruuden pahan loukkaantumisen jälkeen.

Kysymys: Mark, kerro ensimmäisestä kierroksesta sekä siitä, minkälaista ajaminen oli myöhemmin, kun radalla oli pirstaleita?

MW: Kun rata on muuttunut yön aikana, pitää siihen aina saada tuntumaa. Ajoimme edellisen kerran kuivalla perjantaina. Rata ei ollut mitenkään huono. Se olisi voinut olla paljon huonompi. Auton tasapainokaan ei ollut huono. Radalle jäi pirstaleita ja turva-auto kävi alussa radalla. Piti varmistaa, ettei tule mitään typerää rengasrikkoa. Kisan lopussa Heidfeld toi mutaa radalle nelosmutkassa. Olin tyytyväinen, ettei radalle otettu turva-autoa, koska se olisi tehnyt tyhjäksi kaiken kovan työni. Mielestäni siihen ei tarvittu turva-autoa, koska kyse oli vain liasta. Toivoin, ettei kisan aikana sataisi, eikä satanutkaan. Yläkerrassa huolehdittiin jälleen minusta.

Kysymys: Mark, minkälaista oli takasuoralla ensimmäisellä kierroksella, kun ruuhkaa piisasi?

MW: Kers-autojen kanssa on aina sama asia, kun ne tulevat valtavan nopeuseron turvin. Kolmosmutkasta tultaessa huomasin Kimin tulevan massiivisen nopeuseron turvin. Pysyin tiukkana. Kimi olisi tehnyt samoin minulle. Niin täytyi tehdä.

Kysymys: Robert, kausi on ollut tallillesi vaikea, mutta sinulle mahtava ajo kahdeksannesta lähtöruudusta?

RK: Iso osa tästä työstä tehtiin jo eilen. Tiesimme, että keli saattaisi olla kuiva kisan aikana. Näin ollen pidimme pienen downforcen säädöt, joilla ajoimme perjantaina. Se oli äärimmäisen vaikeaa, kun aika-ajoissa oli paljon vettä radalla. Nick Heidfeld putosi jatkosta jo ensimmäisen aika-ajo-osion jälkeen. Minä onnistuin tekemään hyvän kierroksen märällä radalla autolla, joka oli vaikea ajettava märällä. Onnistuin ajamaan kahdeksanteen lähtöruutuun. Jotkut olivat pettyneitä tähän aika-ajotulokseen. En tiedä miksi. Ehkä he odottivat ihmeitä tapahtuvaksi jokaisessa osiossa, kuten kävi ensimmäisessä osiossa. Kun rata kuivui, minulla ei ollut mahdollisuuksia nopeampia autoja vastaan. Tänään vauhti oli hyvää ja tasaista. Olin alussa yllättynyt Rubensin ja Markin hitaasta vauhdista. Pystyin pysymään heidän mukanaan. Meillä on lämpöongelmia heti alussa ja jouduin laskemaan moottorini kierroslukuja kymmenennellä kierroksella. Ajoin siis suurimman osan kisasta alemmilla kierrosluvuilla moottorini ylikuumentumisen takia. Jouduin suorilla siirtymään joka kerta pois muiden kannasta, kun yritin alentaa lämpötilaa ja saada auton tuotua ruutulipulle.

Kysymys: Robert, Mark sanoi olleensa kisan keskivaiheilla hieman huolissaan sinusta. Mitä ajattelit mahdollisuuksistasi siinä vaiheessa?

RK: Minulla kävi huono tuuri ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen. Jäin neljän auton taakse, jotka olivat Kobyashi, Nakajima, Jenson ja Sebastian. He ohittelivat toisiaan. Heidän autonsa olivat kevyitä ja minulla raskas. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta ohittaa, sillä jouduin ajattelemaan moottorin lämpötilaa. Siinä tilanteessa Mark sai kasvatettua kaulaa. Ajattelin tulevani varikolle häntä aiemmin, mutten niin paljon aiemmin kuin mitä lopulta tulin. Kun jouduin käymään varikolla 28 kierrosta ennen maalia ja ottamaan alle pehmeämmät renkaat, olin hieman huolestunut. Perjantaina ne loppuivat 5 kierroksen jälkeen. Yritin pitää ne kunnossa ja huolehtia erostani Rubensiin. Se tuotti tulosta. Viimeisen 10 kierroksen aikana minulla oli ongelmia renkaiden kulumisen kanssa, mutta eroa oli sen verran, että oli helppo tuoda auto maaliin.

Kysymys: Lewis, aikaisella varikkokäynnillä sait pehmeät renkaat käytettyä ja sitten ajoit raskaalla bensakuormalla?

LH: Tämä oli äärimmäisen kova viikonloppu. Tulos oli suuri yllätys. En tiennyt, että yltäisimme edes pisteille. Talli teki mahtavaa työtä taktiikan kanssa. Ajoin koko ajan veitsenterällä. Auto tuntui hyvältä, vaikka se tarvitseekin vielä parannuksia. On mahtava työ taistella 18. ruudusta kolmanneksi. Minulla oli Rubensin kanssa uskomaton taistelu. Onnittelut Jensonille. Mahtava kausi häneltä.

Kysymys: Lewis, tallikaverisi Heikki Kovalaisen dramaattinen varikkokäynti ei tainnut vaikuttaa mitenkään sinun kisaasi?

LH: Ei. Lähdössä luulin Ferrarin olevan lähelläni, mutten tajunnut, että se olikin Heikki. En nähnyt mitään hänelle tapahtunutta dramatiikkaa. Toivottavasti kaikki varikkomiehistön jäsenet ovat kunnossa. Meidän täytyy selvittää, mikä meni vikaan.

Kysymys: Lewis, McLarenilla on valmistajien MM-sarjassa edelleen kova taisto?

LH: Joo, pomot huohottavat niskaani, jotta saan homman hoidettua. Tänään teimme heidät iloisiksi, kun ottaa huomioon, että lähdimme molemmat aivan takaa. Olimme onnekkaita saadessamme pisteitä.

Kysymys: Mark, miten kommentoit kauden kulkua ja Jenson Buttonin mestaruutta?

MW: Kausi on ollut monella tapaa mielenkiintoinen. Aloitimme tupladiffuusorien kanssa ja joillain talleilla oli Kers. Red Bull oli ilmiömäinen kauden keskivaiheilla, ensimmäisissä Euroopan kisoissa. Katuradoilla elokuussa meillä oli vaikeampaa aikaa. Sitten McLaren tuli takaisin, etenkin Lewis. Myös Kimillä meni hyvin. Tällä kaudella on käsittääkseni ollut kuusi eri voittajaa ja palkintopallilla on käynyt paljon väkeä. Suorituskyvyt ovat vaihdelleet kauden aikana. Jenson ansaitsee mestaruutensa, siitä ei ole epäilystäkään. Hän ajoi erittäin hyvin kauden alkuvaiheissa. Ei ole helppoa ajaa virheettömiä viikonloppuja, lukuun ottamatta Spata, jossa hänelle tapahtui Les Combesin huipulla. Ongelmia tulee helpommin, kun lähtee joukon keskivaiheilta. Hän on ajanut varsin hyvin, etenkin kilpailujen alussa, kun hän on noussut takaa ylöspäin. Jokaisessa autossa on vahvuuksia ja heikkouksia. Brawnilla on vahvuuksia ja jotain heikkouksia siellä täällä. JB on tehnyt hyvää työtä. Haluan onnitella häntä ja myös Brawnia. Nyt hän varmasti nukkuu paremmin, sillä hän on ollut uskomattoman hermostunut viime viikkoina. Voimme kaikki nyt mennä Abu Dhabiin nauttimaan uudesta kisasta. En usko sen olevan Suzukan kaltainen, mutta se on uusi katurata.

Katso video lehdistötilaisuudesta MTV3 Katsomosta

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Brasilia 2009