Brasilialainen jalkapallolegenda Dunga on joutunut rajuun kolariin kotimaassaan. MM-kultakapteeni selvisi hurjasta turmasta ilman vakavia vammoja.
Onnettomuudesta kertoo muun muassa Bild. Dungan kerrotaan olleen vaimonsa kanssa matkalla henkilöautolla Sao Paulosta Campina Grande do Suliin lauantaina.
Pariskunta ajautui moottoritiellä rajuun kolariin, jonka syy on vielä epävarma. Liikennevälineenä toiminut auto kääntyi katolleen ja tuhoutui tilanteessa pahoin. Poliisi epäilee onnettomuden johtuneen märästä tienpinnasta.
Dunga, 60, ja hänen vaimonsa Evanir Verri selvisivät hurjasta kolarista säikähdyksellä. Heidät tutkittiin sairaalassa.
– Kiitos kaikille jotka ovat olleet huolissaan ja tukivat perhettäni. Kuorma-auton kuljettajalle, joka tuli heti antamaan ensiapua, ja Angelica Caron -sairaalalle, jonka henkilökunta huolehti meistä hyvin.
Dunga voitti pelaajaurallaan MM-kultaa Brasilian kapteenina vuonna 1994. Hänellä on vyöllään myös kaksi Copa American voittoa ja MM-hopea.
Valmennusurallaan hän johdatti maajoukkueen Copa American mestariksi vuonna 2007. Hän jatkoi päävalmentajana myös vuoden 2010 MM-kisoissa.
Dunga palasi Brasilian peräsimeen uudestaan vuonna 2014. Tuolloin hän toimi pääkäskijänä vajaat kaksi vuotta.
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää