Brasilian presidentin virkarikossyyte uuteen äänestykseen

30444945
Rousseffin epäillään kaunistelleen Brasilian talouslukuja oman etunsa nimissä. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 09.05.2016 18:48

MTV UUTISET - STT - AFP

Brasilian presidentin Dilma Rousseffin asettaminen virkarikossyytteeseen laitetaan mahdollisesti uudelleen äänestettäväksi.

Uutistoimisto AFP on nähnyt väliaikaisen puhemiehen antaman määräyksen järjestää uusi äänestys. Määräyksellä puhemies siis perui huhtikuun äänestystuloksen. Tuolloin alahuone päätti viedä mahdollisen syytteen senaatin käsittelyyn. AFP:n mukaan ei ole varmaa, pitääkö puhemiehen määräys vai haastetaanko se mahdollisesti oikeudessa. 

Maan senaatin oli määrä äänestää syytteestä tällä viikolla. Syytteen nostamista pidettiin hyvin todennäköisenä. Rousseff olisi saattanut joutua astumaan syrjään jopa puoleksi vuodeksi.

Rousseffin epäillään kaunistelleen Brasilian talouslukuja varmistaakseen uudelleenvalintansa vuoden 2014 vaaleissa.  

Brasiliassa järjestettiin suuria mielenosoituksia maaliskuussa. 

0:40img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat