Breivik äänessä oikeudessa, ei toistanut natsitervehdystä

1:12img
Julkaistu 16.03.2016 10:42(Päivitetty 16.03.2016 11:52)

MTV UUTISET - STT -NBT

Norjassa joukkomurhaaja Anders Behring Breivik on aloittanut oman puheenvuoronsa hänen vankilaolojaan koskevassa oikeudenkäynnissä.

Breivik noudatti tuomarin kehotusta eikä toistanut eilen tekemäänsä natsitervehdystä istunnon aluksi.

Muusta oikeudenkäynnistä poiketen Breivikin esiintymistä ei televisioida suorana. Näin halutaan varmistaa, ettei hän pääse levittämään poliittista sanomaansa.

h_52648281 Breivik

Breivik teki natsitervehdyksen eilen oikeudessa.

Breivik on nostanut kanteen Norjan valtiota vastaan epäinhimillisinä pitämistään vankilaoloista. Hän ei saa tavata muita kuin vankilan henkilökuntaa ja ammattiauttajia. Lisäksi hänen kirjeenvaihtonsa vankilan ulkopuolelle tarkastetaan.

Neljä päivää kestävä oikeudenkäynti päättyy perjantaina.

Breivik surmasi 77 ihmistä Oslossa ja Utöyan saarella heinäkuussa 2011. Hänet tuomittiin ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen eli 21 vuodeksi vankeuteen.

Tuomiota on mahdollista jatkaa, jos häntä pidetään edelleen vaarallisena yhteiskunnalle. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat