Näyttelijä Hugh Grant on ostanut tyttöystävänsä kanssa Ruotsista huvilan.
Huippusuosittuja Bridget Jones -elokuvia tähdittänyt Hugh Grant seurustelee ruotsalaisen tv-tuottajan Anna Ebersteinin kanssa.
Nyt pari on ottanut askeleen kohti vakavampaa yhteiseloa. Rakastavaiset ovat Aftonbladet-lehden mukaan ostaneet yhteisen asunnon Ebersteinen kotimaasta Ruotsista.
Eksklusiivinen huvila sijaitsee Skånessa merellisessä Torekovin kylässä. Alue on suosittu turistikohde kesällä, ja siellä sijaitsee myös useita luksushuviloita.
Hintaa asunnolla oli peräti kuusi miljoonaa kruunua eli noin 650 000 euroa.
Lehtitietojen mukaan miljoonia Hollywood-elokuvillaan tahkonnut Grant omistaa kiinteistöstä viisi kuudesosaa, ja Eberstein yhden kuudesosan.
Talossa on yhteensä 122 neliötä ja parin kerrotaan remontoivan sen lattiasta kattoon.
Pariskunta ei ole koskaan julkisesti kertoneet seurustelustaan. Matalaa profiilia pitäneet rakastavaiset saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa vuonna 2012.
Elokuussa ilmoitettiin, että pari odottaa toista yhteistä lastaan.
Grantilla on kaksi lasta aiemmista suhteistaan.