Britannian uusi pääministeri on Liz Truss – Boris Johnsonin tilalle nousee rautarouva Margaret Thatcheria idolinaan pitävä konservatiivi

Britannian uudeksi pääministeriksi nousee Liz Truss. Hänestä tulee valintansa myötä Britannian kolmas naispääministeri ja samalla konservatiivipuolueen puheenjohtaja.

Hänet nimitetään pääministeriksi huomenna tiistaina.

Liz Truss keräsi reilut 81 000 ääntä konservatiivipuolueen äänestyksessä. Tällä hetkellä ulkoministerinä toimivaa Trussia pidettiin kisan ennakkosuosikkina.

Vastaehdokkaana oli ex-valtiovarainministeri Rishi Sunak.

Uusi puolueen puheenjohtaja ja samalla maan pääministeri valittiin, koska Boris Johnson menetti kuluneena kesänä omiensa luottamuksen.

Britannian uutta pääministeriä odottavat heti monet vaikeat kysymykset, alkaen maan nopeasti kasvaneista elinkustannuksista. Hyvin keskeisessä osassa on energian ja koteja lämmittävän kaasun hinta.

Vasemmistoperheestä oikeistopolitiikan kannattajaksi

Truss syntyi Oxfordissa 1975. Konservatiivipuolueen poliitikko ei saanut poliittisia kantojaan äidinmaidon mukana, sillä professori-isän ja sairaanhoitajaäidin lapsi kertoo perheensä olleen vasemmalle kallellaan.

Truss siirtyi kannattamaan konservatiiveja opiskeluaikoinaan Oxfordin yliopistossa liberaalidemokraattisen puolueen kautta, kertoo BBC.

Ennen politiikkaa hän toimi muun muassa talousjohtamisen ja kaupallisen alan johtotehtävissä. Truss on naimisissa ja kahden lapsen äiti.

Hän on kertonut poliittiseksi esikuvakseen Britannian pitkäaikaisen pääministerin, rautarouvana tunnetun konservatiivien Margaret Thatcherin.

Voitonpuheessaan Truss kiitti väistyvää pääministeri Johnsonia, jonka hän sanoi vieneen brexitin maaliin ja seisoneen Venäjän presidentti Vladimir Putinia vastaan. Truss itse lupasi puheessaan täyttävänsä tukijoilleen antamansa lupaukset. 

– Minulla on rohkeita suunnitelmia niin veronleikkauksien kuin Britannian talouden kasvattamisen suhteen, hän sanoi.

Jäädytyksiä energian hintaan?

Mediatietojen mukaan Truss on harkinnut ensitöikseen miljoonien kotitalouksien energialaskujen jäädyttämistä.

BBC:n mukaan tämä tarkoittaisi käytännössä rajoituksia sille, kuinka paljon kaasu ja sähkö saisivat korkeimmillaan maksaa. 

Lisäksi Truss on kannattanut veronalennuksia elinkustannuksien alentamiseksi. 

Ulkopolitiikassaan Truss on tukenut vahvasti Ukrainaa ja tiukkoja otteita Venäjää vastaan. Britannian EU-eroa Truss ensin vastusti, mutta muutti näkemyksiään sen jälkeen, kun kansanäänestyksessä lähtöpäätös sai suuremman kannatuksen. 

Nykyisin hän on avoin brexitin kannattaja ja kehottanut Britanniaa hyötymään "brexitin tuomista mahdollisuuksista".

Uutinen päivittyy.

Lue myös:

    Uusimmat