Briteillä on hauskaa tänään Tshekin pääkaupungissa Prahassa.
Iso-Britannia teki Suomelle eli Leijonille jättimäisen palveluksen jääkiekon MM-kisoissa, kun he kaatoivat Itävallan 4–2. Tämä tiesi sitä, että Leijonien puolivälieräpaikka varmistui.
Itävalta meinasi härnätä Leijonia oikein kunnolla, sillä mikäli se olisi voittanut päiväottelun, Leijonien olisi pitänyt ottaa vähintään yksi piste illan Sveitsi-ottelusta.
– Meillä ei ollut tässä pelissä enää mitään panosta, mutta olemme ylpeä maa ja halusimme osoittaa sen, että ansaitsemme olla täällä. Olisi ollut helppo vain luovuttaa, eikä saapua edes kunnolla paikalle. Tämä osoitti meistä luonnetta ja sitä, että halusimme lopettaa turnauksen tyylillä, brittien hyökkääjä Evan Mosey mietti taiston tauottua.
Mosey viittasi siihen, miten Iso-Britannian kohtalo oli jo varmistunut ennen alkulohkon päätöskierrosta. Britannia pelaa ensi kaudella MM-kisojen kakkostasolla.
Tämä ei näkynyt kuitenkaan tiistain päiväottelussa, missä Iso-Britannia horjutti ennakkosuosikki Itävaltaa oikein kunnolla. Brittien yhtenä isona sankarina toimi maalivahti Ben Bowns, joka oli yhtä hymyä, kun hän kuuli olevansa juhlittu taho Suomessa.
– Minulla on pari suomalaista ystävää, joten on hauska kuulla, että he ovat tyytyväisiä! Bowns iloitsi.
Bownsilta tiedusteltiin sitä, että miten britit meinaavat juhlistaa voittoa.
– Menemme hotellille ja olemme vielä hetken aikaa tämän porukan kanssa. Ehkä otamme pari olutta, Bowns heitti.
Brittien 1–1-maalista vastannut puolustaja Ben O’Connor vei ilakoinnin vielä pidemmälle.
– Jos joku Suomesta haluaa ostaa meille olutta, niin he löytävät meidät kyliltä! O’Connor kajautti kovaan ääneen Prahan O2 Areenan pelaajakäytävällä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
”Panikoimme”
Toisen onni oli toisen pettymys. Itävallan tappio tiesi sitä, että se ei pelaa tänäkään keväänä jääkiekon miesten MM-kisoissa puolivälierissä. Suomi pelaa, kun se kohtaa torstaina Ostravan lohkon voittajan Ruotsin.
Itävalta viritteli pitkään MM-yllätystä, tehtyään melkoisia yllätystemppuja matkan aikana.
Itävallan NHL-hyökkääjä Marco Rossi kirosi joukkojensa kohtaloa brittipelin jälkeen.
– Mielestäni valmistauduimme hyvin, mutta en oikein tiedä, että mitä tapahtui. Aloimme panikoimaan toisessa erässä ja teimme tyhmiä virheitä. Noita ei voi tehdä, on sitten kuka tahansa vastassa. Tämä on kuitenkin kova taso. Jos noita tekee, niin joutuu maksamaan hintaa, Rossi mietti.
Itävalta oli lopulta A-lohkossa viides.
– Olen ylpeä meidän joukkueestamme. Nyt toki harmittaa, mutta yleisesti ottaen voimme olla erittäin ylpeitä koko porukasta. Voitimme Suomen ensimmäistä kertaa ja tulimme Kanadaa vastaan viiden maalin takaa tasoihin. Nuo temput kertovat kovaa kieltä meistä, Rossi ylpeili.
Leijonien ja Sveitsin iltaottelu alkaa Suomen aikaan kello 21.20.