Brittibändin kuolonkolarin tutkinta etenee Ruotsissa – "Vaikuttaa siltä, että kuski toimi tahallisesti"

Viola Beach -onnettomuus 13.2.2016
Julkaistu 10.03.2016 09:37

MTV VIIHDE

Traagisen kolarin tutkinta etenee Ruotsissa. Uusien tietojen mukaan näyttää siltä, että onnettomuudessa on ollut tahallisuutta mukana.

Brittibändi Viola Beachin kaikki neljä jäsentä ja bändin manageri menehtyivät auton ajettua sillalta alas 13. helmikuuta Södertäljessä lähellä Tukholmaa.

Tähän asti on ollut epäselvää, mistä onnettomuus on johtunut.

Aiemmin on selvinnyt, että kuski ei ollut päihteiden vaikutuksen alaisena. Sillan opasteissa eikä liikkennevaloissa tai -merkeissä ollut mitään tavallisesta poikkeavaa.

Auton jarruissa ei myöskään ollut mitään vikaa.

Nyt tutkinnasta on saatu lisätietoa. Tutkinnanjohtaja Lars Berglund kommentoi tapausta Aftonbladetille ja lehden mukaan vaikuttaa todennäköiseltä, etteivät yhtyeen jäsenet kuolleet auton joutuessa veteen, vaan jo ennen sitä.

Berglund pitää todennäköisenä sitä, että kuski on toiminut tahallisesti onnettomuudessa.

– Minun näkemykseni mukaan useimmat menehtyivät jo sillalla. Vaikuttaa siltä, että kuljettaja toimi tahallisesti, Berglund kommentoi järkyttävää onnettomuutta Aftonbladetille.

Aiheesta ensimmäisenä Suomessa uutisoi Ilta-Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki