Brittien F1-herruus vankistui

Jenson Button, kuva: Mark Thompson/Getty Images
Jenson Button, kuva: Mark Thompson/Getty Images
Julkaistu 19.10.2009 09:33

Jenson Buttonin tämän kauden maailmanmestaruus tarkoitti myös sitä, että Iso-Britannia paalutti vahvaa asemaansa maailman nopeimpana kansana. Kyseessä oli jo saarivaltion neljästoista kiinnitys MM-titteliin.

Brittiläisten kulta-aika osui 1960-luvulle, jolloin peräti kuusi maailmanmestaruutta matkasi saarivaltion suuntaan. Pääarkkitehteinä häärivät tuolloin kahdesti maailmanmestaruuteen yltäneet Graham Hill ja Jim Clark.

Tähän mennessä menestynein brittikuski on kuitenkin Jackie Stewart, jonka plakkarissa on huikeat kolme MM-kultaa. Kertaalleen MM-tittelin ovat Iso-Britannialle tuoneet Mike Hawthorn, John Surtees, James Hunt, Nigel Mansell, Damon Hill, Lewis Hamilton ja nyt siis Button.

Brasilia on saavuttanut toiseksi eniten F1-maailmanmestaruuksia. Sambamaan kahdeksasta ykkössijasta on vastannut ainoastaan kolme eri kuljettajaa. Emerson Fittipaldi toi ensin kaksi MM-titteliä vuosina 1972 ja 1972. Sitten oli vuorossa 1980-luvun kultasuoni, jolloin Brasilia osoitti ylivoimaisuutensa voittamalla neljä maailmanmestaruutta. Niistä kolme oli Nelson Piquetin käsialaa ja yksi Ayrton Sennan. Senna voitti lisäksi 1990-luvulla kahdesti formulasirkuksen.

Saksalaisten kolmas sija on täysin Michael Schumacherin ansiota. Saksalaislegenda oli uransa aikana murskaava, sillä hänet kruunattiin seitsemän kertaa maailman nopeimmaksi kuljettajaksi. Suomi on jaetulla viidennellä sijalla neljällä ykkössijalla. MM-kuninkuuden on tähän mennessä kaapannut yhteensä neljätoista eri maata.

TILASTO: F1-maailmanmestaruuden saavuttaneet maat

14 Iso-Britannia

8 Brasilia

7 Saksa

5 Argentiina

4 Australia

4 Itävalta

4 Ranska

4 Suomi

3 Italia

2 Yhdysvallat

2 Espanja

1 Uusi-Seelanti

1 Etelä-Afrikka

1 Kanada

Tuoreimmat aiheesta

Brasilia 2009