Muumilaakso-sarjassa nähtävä brittiläinen Hollywood-tähti vierailee Suomessa – ihastuttaa someseuraajiaan hyisillä Helsingin kuvilla

1:55img
Muumilaakso on muuttanut talveksi maan alle
Julkaistu 25.01.2019 11:17
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Näyttelijä Taron Egerton on tutustunut talviseen Helsinkiin.  

Brittiläinen näyttelijä Taron Egerton vierailee tällä hetkellä Suomessa. 29-vuotias Egerton saapui Suomeen hiljattain tulevan Muumilaakso-sarjan tähden.

Uudessa sarjassa kuullaan ääninäyttelijöinä Egertonin lisäksi liuta muita kansainvälisiä tähtiä, kuten esimerkiksi Rosamund PikeKate Winslet sekä Katie Leung. Egerton esittää tulevassa sarjassa Muumipeikkoa. 

Perjantaina 25. tammikuuta Egerton ihastutti Instagram-seuraajiaan hyytävillä Suomi-kuvilla. Instagram-julkaisun perusteella näyttelijä on käyskennellyt kaikessa rauhassa muun muassa Helsingin kauppatorilla. 


LUE MYÖS: Dome Karukoski lupaa, että Tolkien-elokuvasta löytyy myös Suomi-viittauksia: "Perinne jatkuu"

– Jäätyneen meren luona Helsingissä, Egerton kirjoittaa päivityksessään. 

Kylmästä säästä viestii myös Egertonin käyttämät tunnisteet, joissa hän toteaa muun muassa ettei tunne enää sormiaan. Tämä ei tosin ole ihme: toisessa Egertonin julkaisemassa kuvassa mies pitelee Muumi-pinssiä ilman hanskoja. 

Egerton tunnetaan muun muassa roolistaan elokuvassa Kingsman: Salainen palvelu.

Tuoreimmat aiheesta

Rosamund Pike