Brittilehti esittelee metron oudoimpia löytötavaroita: Uurna odotti noutajaa seitsemän vuotta

liikenne, lontoo, metro, tube
Lontoon metroon on unohtunut muun muassa uurna ja jalkaproteesi. Kuvituskuva.EPA
Julkaistu 02.02.2016 11:48

MTV UUTISET

Lontoon metron työntekijät keräävät päivittäin löytötavaroita maan alla kulkevista vaunuista.

Brittilehti Telegraph esittelee niistä oudoimpia videolla nettisivuillaan.

Yksi niistä on uurna, joka piti sisällään vainajan tuhkat. Vainajan läheisiä yritettiin löytää seitsemän vuoden ajan. Lopulta Kanadasta soitettiin löytötavaratoimistoon ja uurna saatiin toimitettua oikeaan osoitteeseen, Telegraph kertoo.

Löytötavaratoimiston työntekijöitä on myös ihmetyttänyt jalkaproteesi, jonka joku on onnistunut hukkaamaan metromatkallaan. Raajaproteesi löytyy toimistosta lenkkitossuineen päivineen.

Löytötavaratoimistoon tuodaan satoja leluja, mutta työntekijät ovat ihastuneet erityisesti luonnollisen kokoiseen Spiderman-nukkeen, joka on nyt ripustettu varastotilan kattoon.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat