Brittiprofessori: Ihminen tarvitsee suihkun vain yhdessä tilanteessa

1:12img
KATSO MYÖS. Neljä naista lopetti hiusten pesemisen sampoolla – tällainen oli lopputulos.
Julkaistu 04.11.2022 12:58

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Brittiprofessori ei näe tarvetta päivittäisille suihkuille. Mikäli itsensä pesee useammin kuin kerran päivässä, voi seurauksena olla jopa terveyshaittoja.

Hygieniaan erikoistunut professori Sally Bloomfield kohautti BBC:n haastattelussa kritisoimalla päivittäisiä suihkuja. Bloomfieldin lausunnoista ovat radio-ohjelman jälkeen uutisoineet muun muassa Daily Mail sekä New York Post.

Professorin mukaan suurin osa ihmisistä peseytyy rutiininomaisesti sosiaalisista syistä esimerkiksi kehon luontaisista hajuista eroon päästäkseen. Haju ei ole kuitenkaan ihmiselle vaarallista. 

Useammin kuin kerran päivässä otetut suihkut tai kylvyt sen sijaan voivat olla haitaksi terveydelle, sillä veden ja saippuan mukana ihon pinnalta huuhtoutuu suojaavia luontaisia mikrobeja. Tämä voi altistaa esimerkiksi ihon kuivumiselle ja ärsyyntymiselle.

– Mielestäni emme tarvitse päivittäisiä kylpyjä tai suihkuja. Itse asiassa emme tarvitse niitä lainkaan, Bloomfield sanoo.

Sopivasta suihkuttelutahdista on puhuttu viime aikoina paljon, kun useat kansainväliset julkkikset ovat kertoneet vähentäneensä pesukertoja. Asiantuntijoilla on eriäviä näkemyksiä siitä, kuinka usein ihmisen olisi syytä peseytyä. Bloomfieldin näkemys edustaa selkeää ääripäätä.

Lue myös: Tuntuvatko kasvosi "putipuhtailta" pesun jälkeen? Tästä syystä se on huono merkki

Ero puhtauden ja hygienian välillä

Bloomfieldin mielestä ihmiset eivät hahmota eroa puhtauden ja hygieenisyyden välillä. Puhtaudella viitataan siistiin olemukseen, hygienialla taasen taudinaiheuttajien leviämisen ehkäisemiseen. 

Hygienianäkökulmasta Bloomfield ei näe mitään ongelmaa esimerkiksi hiljattain menehtyneen "maailman likaisimman miehen" elämäntyylissä. Iranilainen 94-vuotias erakko kuoli vain muutamia kuukausia sen jälkeen, kun suostui viimein peseytymään.

Hygieniasyistä suihkussa on professorin mukaan syytä käydä ennen yleiseen uima-altaaseen pulahtamista, jotta mikrobit eivät tartu uimarista toiseen. 

– Sanoisin, että se on ainoa hetki, jolloin oikeasti tarvitsemme suihkua, Bloomfield toteaa.

Myös käsien puhdistaminen vedellä ja saippualla esimerkiksi vessassa käymisen jälkeen ja ennen syömistä on tärkeää.

Katso alla olevalta videolta, miltä "maailman likaisin mies" näytti.

0:46img

"Maailman likaisin mies" kuoli 94-vuotiaana – tältä hän näytti.

Lue myös: Pissaatko sinäkin suihkussa? Nyt voit sen myöntää – tästä tavasta on asiantuntijan mukaan hyötyä!

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: Daily Mail, New York Post

Tuoreimmat aiheesta

Hygienia