Brooke Shields kertoo miten Trump yritti iskeä häntä: "Hän oli juuri eronnut vaimostaan"

Näyttelijä Brooke Shields on yksi näyttelijätähdistä, jota Donald Trump on yrittänyt iskeä ennen kuin hänestä tuli presidentti.

Näyttelijä Brooke Shields, 52, on kertonut Yhdysvaltain nykyisen presidentin Donald Trumpin yrittäneen iskeä hänet vajaat 20 vuotta sitten, kun hän oli menestynyt bisnesmies.

Shields kertoi yhdysvaltalaisessa TV-show'ssa, että Trumpin ottaneen häneen yhteyttä pian avioeronsa jälkeen. Haastattelusta kertoo People-lehti.

Trump erosi toisesta vaimostaan Marla Maplesista vuonna 1999. Muun muassa 1980-luvun hittielokuva Blue Lagoonista tuttu Shields sanoo Trumpin soittaneen hänelle silloin.

– Trump sanoi, että 'meidän pitäisi deittailla, koska sinä olet Amerikan suosikkityttö ja minä olen Amerikan rikkain mies – ihmiset rakastaisivat sitä', Shields muistelee keskustelua.

Shields sanoo kieltäytyneensä tarjouksesta.

– Sanoin että minulla on poikaystävä, joka ei ilahtuisi moisesta.

Shieldsin lisäksi myös muut tähtinäyttelijät ovat kertoneet Trumpin ehdotelleen heille deittailua. Salma Hayek, Candice Bergen ja Emma Thompson kertovat Trumpin lähestyneen heitä romanttisessa mielessä.

Brittinäyttelijä Emma Thompson, 58, myönsi Ruotsin SVT:lle viime maaliskuussa katuvansa sitä, että antoi Trumpille rukkaset.

– Voi kun olisin suostunut. Ajatelkaa kaikkia niitä tarinoita, joita siitä olisi saanut, Thompson sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat