Rikosepäilyjen kohteena oleva hyväntekijä Brother Christmas eli Ari Koponen on avannut suurelle yleisölle yhdistyksensä rahankäyttöä. Yhdistyksen erityistilintarkastus on valmistunut, ja Koponen kertoi tietotustilaisuudessa, mitä siinä selvisi. MTV uutiset seurasi tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä.
11.55 Koponen: Uskon kuitenkin, että luottamus voi vielä kaiken tämän jälkeen palata. Ja uskon, että toiminta voi vielä poliisitutkinnan jälkeen jatkua. Poliisin esitutkinta asiassa on ylittynyt, mutta se on hyvä asia, että poliisi tutkii kaikki tapahtumat. Olen tehnyt tätä sydämestäni avun tarvitsijoille. (Koposen ääni murtuu) Koko hallinto menee uusiksi, en jatka yhdistyksen hallituksessa.
11.46 Tilintarkastusyhtiön edustaja: Mielestäni tässä ei ole toimittu tarkoituksellisesti vilpillisesti, oman edun tavoittelu ei siis ole ollut ensisijainen tavoite. Vain muutamia korjauksia on tehtävä yhdistyksen toiminnassa.
11.44 Koponen: Kaiken takana on yksi kiristäjä, joka on levittänyt väärää tietoa tarkoituksellisesti ja hyvin suunnitelmallisesti. Koponen ai halua avata, kuka tämä ihminen on. Motiivina tällä kiristäjällä on Koposen mukaan katkeruus.
11.35 Koponen: Olemme saaneet tarkastuksessa kehotuksen miettiä hallintoa ja sitä, että keskustellaan jatkossa tarkemmin avustuksen saajan kanssa lahjoituksesta. Ei siis niin, että meillä on pelkästään avustuksen saajan yhteystiedot tiedossa ja se väline tiedossa, mikä hänelle lähetetään.
11. 30 Tilintarkastusyhtiön edustaja: Ollaan käyty kohdennettuja keräyskohteita. Tieto niistä ei ole ihan aukotonta. Edellytys ei kuitenkaan ole ollut edes niin, että mennään kohdetasolla kaikki laskut läpi. Olemme käyneet niitä läpi sillä tasolla kuin mahdollista.
11. 29 Koponen: Syksyllä siirryttiin viitekeräyksiin eli silloin saatiin tietoon tilisiirrot ja keräysajan tarkka määrä tekstiviestilahjoituksista. Niistä on tarkkaa tietoa olemassa.
11.28 Toimittajan kysymys: Onko ihmisiä luvattu auttaa, mutta kuitit jääneet tekemättä?
Tilintarkastusyhtiön edustaja: Tositeaineistomme ei ole täydellinen, mutta en osaa sanoa tositeaineistoa. Puhumme tuhansista pankkitilitapahtumista. Kirjapitoomme sisältyy euromääriin pieniä kirjanpitotapahtumia.
Koponen: Mulle ei tule isoo määrää mieleen siitä, että kuitti puuttuisi tapahtumista.
11.26 Koponen: Olen itse ymmärtänyt, että hyväntekeväisyysjärjestöllä pitää olla rakenteet ja hallinto ja siihen menee myös kuluja.
11.22 Tilintarkastusyhtiö: Lähtökohtaiseksi luotamme aineiston oikeellisuuteen. Teimme lisätarkastuskia pankkitiliin. Ei ole käytetty vääriä maksun saajien nimiä, ei viitteitä siitä. Olemme käyneet läpi tilejä elo-joulukuun ajalta. Tässä tiivistettynä meidän tilintarkastus. Olemme nostaneet havainnot esiin, mutta en voi sanoa mustavalkoisestoi, voimmeko antaa puhtaita papereita Koposen yhdistykselle. Olemme antaneet korjausehdotuksia tarkastuksen jälkeen. Yhtiön hallitokulut ovat olleet hyvin pienet. Koponen on saanut viime vuonna palkkaa noin 15 500 e yhdeltä yksityiseltä yritykseltä.
11. 17 Tilintarkastusyhtiön edustaja: Teemme paljon erityistarkastuksia, tässä yksittäistapauksessa ollaan käyty läpi lähipiiritapahtumat ja kirjanpidolle asetetut vaatimukset ja miten lahjoituksia on käytetty ja niitä annettu ja miten tietyt tahot valikoituneet saajiksi. Mitä maksutapahtumia siis yhdistyksestä tehty? Noin 450 liiketapahtumaan pyydetty lisätitetoja ollaan saatu lisäselvityksiä. Ei ole ollut oman edun tavoittelua, ei olla havaittu tapahtumia, jotka olisivat yhdistyksen toimintaan liittymättömiä. Koponen sai palkkaa viime vuonna yhteensä 15 500 e ja sen jälkeen verovapaita kustannusten korvauksia. Palkkojen ja kulukorvausten lisäksi ei ole havaittu tilisiirtoja Koposen käyttöön tai lähipiirille.
11.13 Hän kertoo haluavansa jakaa tilaisuuden lopussa HS:n kanssa käymänsä sähköpostikeskustelun kaikille sen haluaville. Koponen sanoo, että siitä käy ilmi, mitä HS ei ole halunnut julkaista. Koponen arvostelee myös Seura-lehden kirjoitusta. Se on Koposen mukaan täysin virheellinen. Hän perustelee pitkästi, mitä kaikkea Seura-lehti on tehnyt asiassa väärin. Koposen mukaan hän ei ole saanut oikaista virheitä ja jutussa oli runsaasti täysin väärää tietoa. Hän jakaa tilaisuuden jälkeen myös Seura-lehden päätoimittajan kanssa käydyn sähköpostikeskustelun.
11.12 Koponen kertoo seikkaperäisesti, mitä HS on kirjoittanut virheellisesti. Hän sanoo, että kaikki tulee vielä ilmi poliisitutkinnassa.
11.11 Koponen: Onneksi pääsen poliisille kertomaan kaikkia asiat syyttömyydestäni. Siellä tullaan huomaamaan, etten ole tehnyt mitään rikollista. En ole kavaltanut, en tehnyt rahankeruurikosta, saati minulla ei ole kirjanpitorikoksia.
11.10 Koposen on vaikea puhua, hän selvästi pidättelee itkua.
11. 06 Ennen Helsingin Sanomien kirjoitusta keräsin noin 300 000 euroa avustuksiin, Helsingin Sanomien kirjoituksen jälkeen viimeisen kuuden viikon aikana avustuksia on tullut enää 20 000 euroa. Kaikki tämä sai alkunsa yhden ihmisen vainosta.
11.04 Haluan kuitenkin pyytää suuresti anteeksi kaikilta avun tarvitsijoilta sitä, että en ole pystynyt teiltä viime aikoina auttamaan. Olen saanut viime aikoina kymmeniä avunpyyntäjä, joita en ole kyennyt auttamaan. En ole saanut uusia lahjoituksia enää Helsingin Sanomien kirjoituksen jälkeen.
11.00 Ari Koponen eli Brother Christmas: Jouduin kovan luokan ristikuulusteluun Helsingin Sanomissa yhdistykseni tilinkäytön vuoksi. En ole syyllistynyt mihinkään väärinkäytöksiin saati rikoksiin. Myös poliisi tulee tämän vielä huomaamaan. On hyvä, että asiat tutkitaan perinpohjaisesti, mutta mitään rikollista ei tule selviämään.