Bulgarian prinsessa Kalina on nähty toukokuussa 2024 pitkästä aikaa julkisuudessa. Hänen lihaksikas olemuksensa kiinnittää huomiota.
Bulgarian prinsessa Kalina, 52, nähtiin julkisuudessa toukokuussa 2024 ensimmäistä kertaa vuosiin. Hän osallistui 29. toukokuuta Bulgarian kuningas Ferninand I:n hautajaisseremoniaan Sofiassa, Bulgariassa.
Edellisen kerran Kalina on nähty julkisuudessa Hello!-lehden mukaan tammikuussa 2020.
Prinsessan olemus on kiinnittänyt ihmisten huomion, sillä hänen ulkoinen olemuksensa on todella lihaksikas. Hello!-lehden mukaan Kalina on suhtautunut kuntoiluun intohimoisesti jo vuosia.
Kalina osallistui hautajaisiin aviomiehensä Antonio José ”Kitin” Muñoz Valcárcelin ja heidän poikansa Simeon-Hassan Muñozin kanssa.
2000-luvun alussa Kalina nousi otsikoihin, kun hän näytti käyneen läpi suuren kasvoleikkauksen, jonka seurauksena hänen ulkonäkönsä muuttui radikaalisti.
Vuosikausia kestäneiden huhuttuja kauneusleikkauksia koskevien spekulaatioiden jälkeen hänen miehensä vahvisti vuonna 2018 Hola!-lehdelle vaimonsa ulkonäön johtuneen onnettomuudesta, joka tapahtui hänen lapsuudessaan 8-vuotiaana ja hän menetti tuolloin kaksi etuhammastaan.
Vuonna 1999 Kalina hakeutui lontoolaiselle hammaslääkärille korvatakseen rikkinäiset hampaansa kruunuilla, mutta komplikaatioiden jälkeen prinsessa sai infektion, joka levisi hänen nenärustoonsa ja aiheutti tulehduksen pariskunnan ollessa merimatkalla. Näin ollen hän ei päässyt tarpeeksi nopeasti lääkäriin ja infektio eteni ja paheni.
Prinsessa jouduttiin kiidättämään sairaalaan ja tekemään hätäleikkaus, jotta hänet voitiin pelastaa nopeasti leviävältä infektiolta.
– Se aiheutti kosmeettisia vaurioita, mikä ei ollut tuolloin tärkeää, sillä tärkeintä oli pelastaa silmä ja nenä tulehdukselta, hänen miehensä kertoi aiemmin.
Kalinan ja Kitinin poika Simeon-Hassan syntyi vuonna 2007.
Lähde: Hello!
Uusimmat
-
10:59
MTV Wienissä: Populistijohtaja Kickl haluaa rajat kiinni ja stopin Ukrainan tukemiselle – nyt hän on lähellä vaalivoittoa
-
10:53
AL: Yksi nuori kuoli ulosajossa Tampereella, kolme sairaalaan
-
10:33
NHL:n ex-kovanyrkki epäilee: Patrik Laineen täräyksen taustalla kahden päivän takaiset tapahtumat – "Raukkamainen isku"
-
10:31
Kuolonuhrien määrä yhä kasvussa – tällaisia ovat Helene-myrskyn tuhot
-
10:27
Näin lapsi muuttaa maajussi-Kallen ja Niinan elämää
-
10:23
WSJ: Näin Israel löysi Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin ja toteutti tappavan bunkkeri-iskun
-
10:07
Raumalla jalkapallokentän otti haltuun erikoinen pallotaituri – "Ei nyt sitten päästy pelaamaan"
-
10:00
Patrik Laineen teloja puolustautui – asiantuntijalta huolestuttava arvio: "En ole koskaan nähnyt"
-
09:44
Halvin pikakahvi yllätti makutestissä – voittaja "ihan kuin suodatinkahvia"
-
09:15
Lähteet: Rebel Wilson avioitui rakkaansa kanssa Italiassa
-
09:10
Aatos Koivun maalista innostuttiin Montrealissa
-
08:42
Maalivahdilta uskomaton sähellys – Barcelonalle silti ensimmäinen tappio La Ligassa
-
08:37
Media: Israel voi käynnistää rajatun maahyökkäyksen Libanonin raja-alueille – MTV seuraa
-
08:35
Suomessa työpaikoilla haetaan tasapainoa lähi- ja etätyön välille – jättifirma Amazon pakotti jo väkensä lähitöihin
-
08:33
Punaisissa valoissa ei kannata hötkyillä! Tampereella sattuneessa kolarissa kumpikin osapuoli oli syyllinen
-
08:16
Siikajoella paloi navetta – mittavat tuhot
-
08:10
Mitä ihmettä? Tähtihyökkääjä torjui itse jo varmalta näyttäneen maalinsa
-
08:03
Jenni avautuu Jyrkille erikoisesta tavastaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa – esittelee "Tšernobyl-kaappinsa"
-
07:47
Kalle Rovanperä avautui väleistään muihin rallitähtiin – joukossa erityistapaus
-
07:46
Oulussa tulipalo paritalossa – asukkaat heräsivät palovaroittimen ääneen
-
Lataa lisää