Salibandypoikien bussi ajoi ojaan Lohjalla – peli todennäköisesti peruuntui onnettomuuden vuoksi

AOP ambulanssi 1.03769467
Bussissa on tiettävästi sisällä ihmisiä. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 26.01.2019 13:40
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Lohjalla linja-auto päätyi ojaan Hossanmäentiellä. Hätäkeskus sai asiasta tiedon kello yhden aikaan tänään.

Pelastustoimen tiedotteen mukaan bussissa oli 25 henkilöä sen kaatuessaan kyljelleen. Loukkaantuneita ei tullut.

– Matkustajia evakuoidaan parhaillaan viereiselle huoltoasemalle, tiedotteessa kerrotaan.

Henkilöt ohjattiin paikalle tilattuihin pelastuslaitoksen miehinstönkuljetusautoihin, joilla heidät vietiin tarkistattavaksi.

Kyseessä oli varsinaissuomalainen noin 16-vuotiaiden salibandyjoukkue, jonka peli todennäköisesti peruuntui onnettomuuden johdosta.

Autoon tuli pieniä vaurioita, ja poliisi tutkii onnettomuuden syyä.

Juttua päivitetty 26.1. kello 15.15: Juttua päivitetty pelastuslaitoksen tiedotteen perusteella.

Tuoreimmat aiheesta

Lohja