Buttonista 31. F1-maailmanmestari

Jenson Button, Photo: Mark Thompson/Getty Images Sport
Jenson Button, Photo: Mark Thompson/Getty Images SportGetty
Julkaistu 19.10.2009 09:33

Jenson Button varmisti jo sunnuntaisessa Brasilian osakilpailussa vuoden 2009 F1-maailmanmestaruuden. Samalla brittikuljettajasta tuli formulahistorian 31. maailmanmestaruuden saavuttanut kuljettaja.

Jo kymmenettä kauttaan formuloissa operoiva Button ajoi ensimmäisen GP-kisansa vuonna 2000, kun alla oli Williamsin ajokki. Debyyttikausi päättyi vaatimattomaan kahdeksanteen sijaan ja GP-pisteitäkin brittiläinen nappasi ainoastaan kaksitoista.

Tätä kautta aikaisemmin Buttonin paras sijoitus oli vuodelta 2004. Tuolloin BAR-tallia edustanut tuore maailmanmestari saavutti kolmannen sijan, kun edelle hurjasteli Ferrari-kaksikko Michael Schumacher ja Rubens Barrichello.

Eniten F1-maailmanmestaruuksia viiletti aikanaan saksalaislegenda Michael Schumacher, jonka ura käsitti huikeat seitsemän MM-titteliä. Juan Manuel Fangio paahtoi viidesti ja Alain Prost neljästi kuljettajien ykköseksi.

Suomalaisista MM-kiinnityksiä on kolmella pilotilla. Mika Häkkinen saavutti kaksi peräkkäistä maailmanmestaruutta vuosina 1998 ja 1999. Keke Rosbergin täysosumakausi osui vuodelle 1982 ja Kimi Räikkönen julistettiin maailmanmestariksi kaksi vuotta sitten.

TILASTO: F1-maailmanmestaruuden saavuttaneet kuljettajat

7 Michael Schumacher

5 Juan Manuel Fangio

4 Alain Prost

3 Jack Brabham

3 Jackie Stewart

3 Niki Lauda

3 Nelson Piquet

3 Ayrton Senna

2 Alberto Ascari

2 Jim Clark

2 Graham Hill

2 Emerson Fittipaldi

2 Mika Häkkinen

2 Fernando Alonso

1 (seitsemäntoista kuljettajaa)

Tuoreimmat aiheesta

Brasilia 2009