Carrie Underwood puhuu vaikeista vuosistaan.
VIDEO: Carrie Underwoodin ensimmäinen julkinen esiintyminen sen jälkeen, kun hän kaatui ja loukkasi kasvonsa viime marraskuussa.
Toista lastaan odottava kantritähti Carrie Underwood avautuu haastattelussa, ettei raskaaksi tuleminen ollut helppoa. Laulaja joutui kokemaan kolme keskenmenoa kahden vuoden sisällä.
Ensimmäisen keskenmenon hän sai viime vuonna.
– Olin suunnitellut, että 2017 olisi vuosi, jona teen uutta musiikkia ja saan lapsen. Tulin alkuvuodesta raskaaksi, mutta se ei onnistunut.
35-vuotias Underwood sai samana vuonna vielä toisen keskenmenon, ja kolmannen vuonna 2018.
– Silloin ajattelin, että okei, mistä on kyse, mitä tämä on?
Underwood kertoo pelänneensä suuttumista, koska kokee perheensä olevan siunattu. Laulajalla on kolmevuotias Isaiah-poika aviomiehensä, jääkiekkoilija Mike Fisherin kanssa.
LUE MYÖS: Kasvonsa telonut Carrie Underwood avautuu onnettomuudestaan
– Ajattelin, että jos emme koskaan voi saada muita lapsia, se ei haittaa, koska poikani on ihmeellinen.
Underwood ei ole halunnut valittaa tilanteestaan, koska muut asiat hänen elämässään ovat hyvin.
– Mistä muka voisin valittaa? Minulla on uskomaton aviomies, uskomattomia ystäviä, uskomaton työ ja uskomaton lapsi. Voinko olla vihainen? En voi.
Underwood suuttui vasta ajatellessaan, että saattaisi saada neljännen keskenmenon. Hän kertoo halailleensa poikaansa ja miettineensä, miksi tulee raskaaksi, jos ei voi saada lasta.
Muutamaa päivää myöhemmin hän meni lääkäriin ja ajatteli saaneensa jälleen keskenmenon, mutta kaikki olikin kunnossa. Underwood kertoi elokuussa odottavansa toista lastaan.
Lähde: People