Charlotten hätätila kuvina: 43-vuotiaan miehen ampuminen sai vihaiset väkijoukot kaduille

1:44img
Julkaistu 22.09.2016 12:44

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinan Charlottessa levottomuudet ovat jatkuneet viime yönä. Uutiskanava CNN:n mukaan tilanne oli kuitenkin rauhoittumassa yön pikkutunneilla paikallista aikaa. 

Levottomuuksien aikana on haavoittunut vakavasti yksi ihminen. Kyse ei ole poliisien ja mielenosoittajien välisestä yhteenotosta, vaan siviilien välisestä väkivallasta.

Charlotten protestit 1

Mielenosoitukset alkoivat poliisin ammuttua paikallisen 43-vuotiaan Keith Lamont Scottin tiistaina. 

Charlotten protestit 2

Yhdysvaltalaismedian mukaan miehen omaiset ovat kertoneet, että hän oli ammutuksi tullessaan aseeton. Poliisi on aiemmin kertonut, että miehellä oli mukanaan luvallinen käsiase.

Charlotten protestit 3

Poliisi on hajottanut Charlotten keskustaan kerääntyneitä vihaisia ihmisjoukkoja käyttämällä kyynelkaasua. Ihmiset ovat osoittaneet mieltään myös muun muassa kaupungin poliisilaitoksen edustalla.

Charlotten protestit 4

Aiemmin osa mielenosoittajista pysäytti liikenteen suurella päätiellä. Poliisit pysäyttivät myös ryhmän ihmisiä, jotka pyrkivät paikalliseen tavarataloon.

Charlotten protestit 5

Charlotten välikohtaus tapahtui vain joitain päiviä sen jälkeen, kun toinen poliisi ampui aseettoman miehen kuoliaaksi Tulsassa, Oklahomassa.

Charlotten protestit 7

0:57img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat