Cheekillä vahvat ennakkoluulot Veitolasta – näin juontaja voitti räppärin puolelleen

CHEEK_maria&cheek_autossa
Julkaistu 25.01.2017 20:37
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vieraillaan ensimmäisessä jaksossa Cheekin luona Lahdessa.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelman ensimmäisessä jaksossa päästään tutustumaan räppäri Cheekin elämään ja hänen nuoruuteensa Lahdessa. Jakso nähdään 25.1.

Juontaja ja toimittaja Maria Veitola kertoi MTV.fille, että hänen ennakkokäsityksensä Cheekistä ei ollut kovin mairitteleva. Ennen vierailuaan Veitola ajatteli Cheekin olevan muun muassa "kusipää". 

Lähtöasetelma tapaamiselle ei siis ollut kovin lupaava. Myös Cheek oli tietoinen Veitolan ennakkoluuloista, ja hänkin oli vetänyt omat johtopäätöksensä Veitolasta. 

– Tiesin, että Maria piti minua kusipäänä. Kävimme hänen kanssaan keskustelun tästä kameroiden ulkopuolella. Maria on Radio Helsingin ääni ja siellä musiikkiani soitetaan vain Paskalista-ohjelmassa. Myös minulla oli omat ennakkokäsitykseni Mariasta. Minulle hän oli täysin vastalaidan tyyppi. Molemmat lähdimme tähän siis vähän sillä mielellä, että katsotaan, tulemmeko ollenkaan juttuun.

Cheekin mukaan ennakkokäsitykset murenivat nopeasti, ja Maria voitti hänet puolelleen räppäämällä. 

– Maria räppäsi Timantit on ikuisia -biisin kanssani autossa ja siitä se oikeastaan lähti. Hän oli varta vasten harjoitellut biisin sanat. Se teki minuun vaikutuksen. 

Kaikki vieraat näet täältä.

Yökylässä Maria Veitola starttaa 25. tammikuuta 2017 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat