Laulajat ilmeisesti juhlistavat kaksi vuotta vanhassa kuvassa Vartiaisen syntymäpäivää.
Paluuta tekevä laulaja Chisu julkaisi torstaina tuoreella Instagram-tilillään erikoisen kuvan.
Kuvassa hänen kanssaan poseeraa toinen suosikkilaulaja, Jenni Vartiainen. Kuvasta tekee kummallisen se, että molemmat tähdet näyttävät syövän kaupan valmisyrttejä suoraan ruukusta.
– Jenni 30 vee juhlat. #tbt #eatyourgreens #nälkäyllätti, Chisu selittää kuvaa kuvatekstissä.
Jenni Vartiainen on parhaillaan tekemässä tulevaa albumiaan.
– Rundi loppuu syyskuussa ja nyt olen jo pehmeästi laskeutunut studioon, teen uusia lauluja, hän kertoi MTV.fille toukokuun alussa.
Chisu puolestaan päättää pitkän taukonsa näyttävällä tavalla: hän on yksi 6. kesäkuuta Live Aid Uusi Lastensairaala -megakonsertissa Olympiastadionilla nähtävistä muusikoista.